Voisitteko antaa tietoa profeettamme lapsenlapsen, Hasanin, elämästä ja kalifiudesta?

Arvoisa veljemme,

al-Hasan ibn Ali ibn Abi Talib al-Hasimi al-Kurashi,

Profeetta Muhammedin rakastetuimpia lapsenlapsia ja hänen ”Reyhânesi”, Hazrat Alin ja Hazrat Fatiman vanhin poika. Häntä pidetään viidentenä oikein johdetuista kalifeista. Imamijoiden mukaan hän on kahdestoista imamista toinen.

Hän syntyi Medinassa kolmannen hijri-vuoden ramadanin puolivälissä. Vaikka on olemassa kertomuksia, joiden mukaan hän syntyi ša’ban-kuussa, neljännen tai viidennen hijri-vuoden aikana, kaikkein luotettavin näkemys on, että hän syntyi kolmannen hijri-vuoden aikana.

(Ibnü’l-Esîr, Üsdü’l-Gâbe, II, 10; Ibn Hajar al-Askalânî, Tehzîbü’t-Tehzîb, Haydarabad 1325, II, 296).

Kun Hasan syntyi, profeetta (rauha hänelle) kuuli saaneensa lapsenlapsen ja meni heti Alin talolle.

”Tuokaa poikani minulle. Mikä hänen nimensä on?”

kysyi hän.


”Sota”


Kun hän kuuli, minkä nimen he olivat antaneet lapselle, hän ei pitänyt siitä. Lapselle annettiin nimi, joka oli tuntematon pakanuuden aikakaudella.

”Hasan”

hän antoi sille nimen. Myös tekijätiedot ovat seuraavat:

”Abu Muhammed”

hän antoi hänelle nimen. Sen jälkeen hän lausui hänelle korvaan rukouskutsun (ezan).

(Ibn al-Jawzī, Abū al-Faraj, Ṣifat al-Ṣaffa, Aleppo (ei julkaisuvuotta), I, 759; Usd al-Ghāba, II, 10; Tahdhīb al-Tahdhīb, II, 296)

Profeetta Muhammed määräsi, että kun Hasan oli seitsemän päivän ikäinen, hänelle tuli uhrata akika-uhri ja leikata hiukset, joiden painon verran tuli antaa hopeaa hyväntekeväisyyteen.

(ez-Zehebî, Siyer A’lami’n-Nübelâ, Beirut 1406/1986, III, 246).

Hasan kasvoi profeetta Muhammedin kasvatuksessa.

Monissa islamilaisissa lähteissä, mukaan lukien luotettavat hadith-kirjat, kerrotaan tarinoita, jotka osoittavat, kuinka paljon profeetta välitti lapsenlapsestaan ja kuinka paljon hän tätä rakasti. Hadithit kertovat, kuinka hän piti lapsen jatkuvasti lähellään, lähes koskaan erottamatta häntä, ja kuinka hän jopa pidenti rukouksissaan sujud-asentoa, jotta lapsi, joka oli tullut hänen päälleen, ei loukkaantuisi. Nämä hadithit kuvaavat jumalallisen ilmoituksen saaneen isoisän ja hänen…

”basilika”

ne kuvaavat heidän välistä rakkautta.

(Ahmed b. Hanbel, III, 493, 494; Nesâî, Talbîk, 82).

Jopa profeetta Muhammedin ollessa rukouksessa, hänen lapsenlapsensa tuli, avasi hänen jalkansa, meni sisään toiselta puolelta ja tuli ulos toiselta puolelta.

(al-Haythami, Majma’ al-Zawa’id, Beirut 1967, IX, 175; Tahdhib al-Tahdhib, II, 296)

ja profeetta ei sanonut mitään. Joskus, kun he olivat hänen selässään rukouksen aikana, hän laski heidät varovasti alas. Kerran, kun profeetta piti saarnaa, hän näki Hasanin ja veljensä Husseinin kävelevän pitkissä punaisissa vaatteissaan, kompastelevan ja kaatuvan, jolloin hän keskeytti saarnansa, laskeutui minbarilta, otti lapsenlapsensa syliinsä, asetti heidät eteensä ja sitten…

”Jumala, Kaikkivaltias,

”Omaisuutenne ja lapsenne ovat teille koetuksen paikka.”


(At-Taghabun, 64/15)

hän puhui totta. En voinut sietää nähdä noita kahta yhdessä.”

Näin kerrotaan hänen jatkaneen saarnaansa lähdehadith-kirjoissa.

(Ahmet b. Hanbel, V, 254; Ebu Davud, Salât, 233; Tirmizî, Menâkıb, 31; İbn Mace, Libas, 20; Neseî, Salatu’l-İdeyn, 27; Zehebî, emt., III, 256).

Kerrotaan, että profeetta Muhammed (rauha hänelle) otti toisinaan molemmat lapsenlapsensa selkäänsä ja tuli näin rukoilemaan.

(Ahmet b. Hanbel, III, 493)

, siitä, kuinka hän kantoi Hasan-nimistä lasta olallaan ja käveli ulkona.

(Tirmidhi, Menakib, 31)

Monet hadithit osoittavat, että profeetta huolehti jatkuvasti molemmista lapsenlapsistaan ja pyrki tyydyttämään heidän kaikki tarpeensa. Kun hän vieraili tyttärensä Fatiman luona, ja lapsenlapsi Hasan heräsi yöllä janoisena, hän itse nousi hakemaan vettä ja antoi sitä sekä hänelle että hänen veljelleen.

(Ahmed b. Hanbel, I, 101; Tayalisî, II, 129-130)

jne. eleet ovat todellisia merkkejä isoisän kiintymyksestä ja armeliaisuudesta. Myös profeetta rakasti näitä kahta lapsenlastaan kovasti ja

”Jumalani, minä rakastan näitä kahta, rakasta sinäkin heitä.”

että he rukoilisivat

(Tirmidhi, Menakib, 31)

tämä on osoittanut rakkautta ja kiinnostusta kielellisen ilmaisun kautta

(Buhari, Adab, 18; Muslim, Fadail as-Sahaba, 56-60).

Toisaalta

Profeetta suuteli lapsenlapsiaan.


(Ahmed b. Hanbel, IV, 93; Tabarani, hadith nro: 2658)

ja hän sanoi myös, että molemmat hänen lapsenlapsensa olivat paratiisin nuorten herroja.

(Tirmizî, Menâkıti, 31; Ahmed b. Hanbel, III, 3; el-Hatîb el-Bağdadî, Târihu Bağdad, Beirut (ei julkaisuvuotta), I,140),

Jopa rukoukset, joilla he toivoivat Jumalan rakastavan niitä, jotka heitä rakastivat, on sisällytetty kertomuksiin.

(Ahmet b. Hanbel, II, 249, 331; Tehzîbü’t-Tehzîb, II, 297 jne.).

Hasan (ra) muistutti ulkonäöltään suuresti isoisäänsä, profeetta Muhammedia.

(Tirmizî, Menâkıb, 31). Kerran, kun Abu Bakr oli tullut iltapäivärukouksesta, hän käveli Alin kanssa ja näki Hasanin leikkimässä lasten kanssa. Abu Bakr otti hänet olkapäälleen ja

”Profeetan näköinen, ei Alin näköinen, olkoon isäni sinulle uhrina!”

lausui hän erään säkeistön.

(Buhârî, Fadâilü’l-Ashâb, 22).

Tämän tapauksen ja näiden sanojen johdosta Hz. Ali hymyilee.

Hasan oli kahdeksanvuotias, kun profeetta Muhammed kuoli. Koska hän oli vielä hyvin nuori, häneltä suoraan profeetta Muhammedilta peräisin olevien hadithien määrä on melko vähäinen. Yksi niistä on Abu’l Havran kertoma hadith:

”Hänelle, jota kutsutaan Hasaniksi,

”Minkä hadithin muistat, jonka olet kuullut profeetta Muhammedilta?”

kysyin. Hän sitten kertoi minulle seuraavaa:

”Muistan tämän tapauksen:

Olin ottanut yhden taatelin zekat-taateleista ja laittanut sen suuhuni. Profeetta otti sen taatelin syljen kera suustani. Paikallaolijat…

”Oi Jumalan lähettiläs, miksi otit takaisin sen yhden taatelin, jonka tämä lapsi oli suuhunsa laittanut?”

he sanoivat. Hänkin

”Meille, Muhammedin perheelle, ei ole sallittua ottaa vastaan almuja (zekat).”

sanoi.”

”Toinen muistamani hadith on…”


”Älä välitä asioista, jotka eivät sinulle kuulu, vaan keskity niihin, jotka kuuluvat…”

on hadith.

Isoisäni oli minulle opettanut myös tämän rukouksen, jonka oli saanut profeetta Muhammedilta:

”Oi Jumala! Tee minusta yksi niistä, joita olet ohjannut oikealle tielle, joille olet antanut terveyden ja hyvinvoinnin, ja liitä minut niiden joukkoon, joita olet ottanut ystäviksesi! Siunaa minulle antamasi asiat ja suojele minua niiden pahuudelta, joita olet määrännyt (säätänyt). Sillä se, jota olet ottanut ystäväksesi, ei koskaan tule häpeään.”


(Ahmed b. Hanbel, I, 200; Abu Dawud, Salat, 340; Tirmidhi, Abwab al-Salat, 341; Nasai, Qiyam al-Layl, 50; Usd al-Ghaba, II, 11).

Sitä vastoin, näiden hadithien lisäksi, Hz. Hasanilla on monia haditheja, jotka hän on välittänyt monilta sahabeiltä, etunenässä isältään Hz. Alilta.

Häneltä, eli uskovien äidiltä, Aishalta, hänen veljenpojastaan Ali ibn Husaynista, tämän kahdesta pojasta Abdullahista ja al-Baqirista, sekä Ikrimasta, Ibn Sirinistä, Jubayr ibn Nafirista, Abu’l Hawrasta, Rabia ibn Shaybanista, Abu Mijlazista, Hubayra ibn Barimista, Shayban ibn al-Laylista, Sha’bista, Shaqiq ibn Salamasta, al-Musabbib ibn Nuhbasta, Ishaq ibn Bisharista ja muista kertojista (radiyallahu anhum) on haditheja kerrottu.

(Ibn Hajar al-Askalani, al-Isaba fi Tamyizi’s-Sahaba, Egypti 1358/1939, I, 327-330; Ibn al-Athir Usd al-Ghaba, II, 10; Tahdhib al-Tahdhib, II, 295-296).

Sekä tabakat-kirjat että hadith-kirjat kertovat runsaasti yllä mainituista kertomuksista, jotka koskevat Hz. Hasanin lapsuutta, mutta ne eivät anna kovin paljon tietoa hänen elämästään Hz. Alin marttyyrikuoleman ja hänen kalifiksi valintansa välisenä aikana. Yksi harvoista tunnetuista asioista on se, että kun Hz. Ömer perusti divan-järjestelmän, hän lisäsi Hz. Hasanin ja Hz. Hüseynin isänsä ”perintöosaan” (osuuteen) ja osoitti kummallekin viisi tuhatta dirhamia (Zehebî, age, III, 259). Toinen tapahtuma on se, että Hz. Hasanin nimi mainitaan niiden joukossa, jotka jäivät Hz. Osmanin luokse auttamaan häntä ja puolustamaan häntä niitä vastaan, jotka kapinoivat häntä vastaan.

(Zehebî, aiemmin mainittu teos, III, 260).

Hz. Hasanin nouseminen esiin historiallisena hahmona,

Hänen kalifikautensa alkaa sen jälkeen, kun Kufan asukkaat vannoivat hänelle uskollisuutta ja valitsivat hänet kalifiksi isänsä, Hz. Alin, marttyyrikuoleman jälkeen (vuonna 40/660).

Kerrotaan, että kun Hasan (ra) valittiin kalifiksi, ensimmäinen, joka hänelle uskollisuutta vannoi, oli Kays b. Sa’d. Ali oli nimittänyt hänet Azerbaidžaniin lähetetyn ja irakilaisista koottuun armeijan komentajaksi. Tämä mies oli myös neljänkymmenentuhannen miehen vahvuisen, pelkästään arabeista koostuvan armeijan komentaja. Tämä armeija oli vannonut puolustavansa Alia kuolemaan saakka. Kays, joka oli isänsäkin eniten luottamia komentajia, pyysi uskollisuudenvalan yhteydessä Hasanilta kättä ja vannoi uskollisuutta Jumalan kirjaan, profeetan sunnaan ja taisteluun kapinallisia vastaan. Hasan vastusti tätä.

Hän sanoi, että uskollisuutta voidaan vannoa vain Allahin kirjan ja Hänen lähettiläänsä sunnan mukaisesti, ja että siihen sisältyy muita ehtoja, joita hän luetteli ja joita hän ei luetellut.

Kays vannoi uskollisuutta sanomatta mitään. Sen jälkeen muut irakilaiset vannovat uskollisuutta.

(Taberî, Târihu’r-Rusül ve’l-Mulûk, Dâru’l-Meârif 1963, IV, 158).

Hasan (ra) piti pitkän saarnan ”el-Mescidü’l-Camiye” -moskeijassa sen jälkeen, kun hän oli saanut uskollisuudenvalan. Sitten hän toi isänsä murhaajan, Abdurrahman b. Mülcemin, eteen ja tuomitsi hänet kuolemaan kuultuaan hänen tunnustuksensa.

(Ya’kubî, Ahmed b. Ebî Ya’kub, Tarihu Ya’kubî, Beirut, ei julkaisuvuotta. II, 214).

Irakilaiset muistuttivat heti valitsemaansa kalifia isänsä murhasta ja kehottivat häntä hyökkäämään Damaskokseen ja taistelemaan siellä hallitsevaa Muawiya ibn Abi Sufyania vastaan. Myös Hasan uskoi heidän sanoihinsa, kokosi armeijan ja lähti sotaan.

(Ziriklî, aiemmin mainittu teos, II, 214)

(Eriävästä näkemyksestä ks. Ibn Hibbān, es-Siretü’n-Nebeviyye, Beirut 1407/1987, s. 554). Hasan oli tuolloin noin 37-vuotias. Hän saapui Medāiniin saakka mukanaan kaksitoista tuhatta sotilasta käsittävä armeija. Hän nimitti armeijan komentajaksi Kays b. Sa’din, joka oli ensimmäinen, joka hänelle vannoi uskollisuutta. Toisen kertomuksen mukaan hän nimitti Ubeydullah b. Abbasin komentajaksi ja Kaysin hänen avustajakseen, käskien Kaysin totella komentajan kaikkia käskyjä.

(Ja’kubi, II, 214).

Muawiya (ra), yksi arabien neljästä ”nerosta”,

Kun hän sai tiedon, että Hasan (ra) oli lähtenyt häntä vastaan taistelemaan, hän lähti heti Damaskoksesta ja asettui Mesikeniin, joka oli yksi al-Anbarin piirikunnista (Taberî, V, 159). Oli kulunut vasta kahdeksantoista päivää siitä, kun Ali oli surmattu, ja molempien osapuolten armeijat kohtasivat toisensa pelkästään poliittisista syistä (Ya’kubî, II, 214).

Muawiya alkoi heti arvioida tilannetta ja ryhtyi erilaisiin toimenpiteisiin kääntääkseen tilanteen edukseen. Hänen suurin valttinsa oli vastustajansa kokemattomuus ja lempeä luonne; hän ei pitänyt väkivallasta, pelkäsi juonittelua ja rakasti muslimeja syvästi, eikä hän olisi suostunut edes yhden heistä veren vuodattamiseen. Siksi hänen ensimmäinen tekonsa oli yrittää kylvää riitaa Hz. Hasanin armeijaan, jota komensi Kays b. Sa’d.

(Tehzîbü’t-tehzîb, II, 299)

Muutamat ihmiset alkoivat huutaa näin Hz. Hasanin armeijassa:

”Tietäkää, että Kays ibn Sa’d on surmattu!”

Toisen lähteen mukaan nämä kuuluttajat väittivät, että Kays oli tehnyt rauhan Muawijan kanssa ja siirtynyt hänen puolelleen, ja jopa että Hz. Hasan oli tarjonnut Muawijalle rauhaa ja että Hz. Muawija oli hyväksynyt tarjouksen. Näin he levittivät huhuja armeijassa.

(Ya’kubî, s. 214-215)

Hasanin armeijassa alkoi sekasorto ja suuri paniikki. Paniikki muuttui ryöstelyksi. Sotilaat alkoivat ryöstää kaikkea. He ryöstivät jopa Hasanin leirintäalueen teltan ja sen alla olleet tavarat. Ryöstely levisi kaikkialle. Tämän ryöstelyn jälkeen armeija hajosi.

(el-İsabe, I. 327-328; Taberî, V.158-159).

Tästä sekasorrosta hyötyä halunnut el-Cerrâh b. Sinan el-Esedî -niminen henkilö hyökkäsi yöllä kaupungista poistuvaa Hz. Hasania vastaan. Hän haavoitti tätä säärestä tikarillaan. Hz. Hasan kuitenkin puolusti itseään ja onnistui kukistamaan murhaajan.

(Ya’kubî, II, 228; el-İsâbe, I, 327-328).

Tässä tilanteessa, epätoivoissaan, Hz. Hasan joutui palaamaan Medainin ”el-Maksuratü’l-Beydâ” -palatsiin. Tuolloin Medainin kuvernöörinä toimi Sa’d b. Mes’ud. El-Muhtar b. Ebî Ubeyd, joka oli nimittänyt tämän nuoren, lähes lapsenikäisen kuvernöörin, teki tälle tarjouksen. Hän lupasi tehdä Sa’dista erittäin rikkaan ja arvostetun miehen, jos tämä sitoisi Hz. Hasanin ja veisi hänet Hz. Muawiyalle. Nuori kuvernööri hylkäsi tarjouksen jyrkästi.

”Jumalan kirous olkoon päälläsi! Minäkö hyökkäisin Jumalan lähettilään tyttären pojan kimppuun ja sitoaisin hänet! Sinä olet inhottava mies.”

sanoi (Taberî, V, 159-160).

Hasan (ra) tarkasteli tilannetta, jossa hän oli.

Hän ymmärsi olevansa vastakkain armeijan kanssa, johon hän ei voinut luottaa, ja voimakkaan vihollisen kanssa. Lisäksi hän oli luonteeltaan sellainen, joka vihasi riitaa ja verenvuodatusta, joten hän ei löytänyt muuta ratkaisua kuin luopua kalifaatista ja jättää se Muawijalle, sekä oman turvallisuutensa että islamilaisen yhteisön turvallisuuden vuoksi. Hän alkoi etsiä sovittelukeinoja ja ratkaisuja, joihin molemmat osapuolet voisivat suostua. Hän kutsui Amr b. Seleme el-Erhâbîn ja lähetti hänet Muawijalle kirjeen kera, joka sisälsi sovintoehdotuksen.

(el-İsâbe, I, 327-330)

Muawiya hyväksyi heti tämän tarjouksen, jota hän oli odottanut. Hän lähetti Abdullah ibn Amir al-Kureizin ja Abdurrahman ibn Samuran lähetystöön Hasanin luo. Nämä kaksi lähettilästä saapuivat Madainiin ja ilmoittivat Hasanille, että hän saisi kaiken mitä halusi, ja vakuuttivat hänelle, että he sitoutuisivat tähän sopimukseen.

(Ibn Hajar, Fath al-Bari fi Sharh Sahih al-Bukhari, Egypti, 1959, VI. 235, Bukharin rivayeti).

Tällä välin Hz. Hüseyin (ra) sai tilanteesta tiedon ja vastusti sovintoehdotusta.

Hän sanoi veljelleen, Hasanille, ettei tämän pitäisi tehdä sopimusta, koska se merkitsisi Muawijan oikeutuksen vahvistamista ja Ali-veljen asian kieltämistä. Hasan hiljensi hänet väittämällä, että hän itse tunsi hallintoasiat paremmin kuin veljensä, ja vaati sopimuksen tekemistä.

(Taberi, V. 160).

Tällä välin, kun armeijan komentaja Ubaydullah ibn Abbas ymmärsi, että Hasan luovuttaisi kalifaatin Muawiyalle, hän lähetti Muawiyalle kirjeen pyytäen turvaa. Vastineeksi hän vaati, ettei hänen omaisuuteensa koskettaisi ja että hänen henkensä olisi turvassa. Muawiya hyväksyi tarjouksen. Tämän jälkeen Ubaydullah jätti armeijansa ja siirtyi vastapuolelle. Hasanin armeija vannoi tällöin uskollisuudenvalan Kays ibn Sa’dille, sitoutuen suojelemaan Alin ja hänen kannattajiensa verta ja omaisuutta ja taistelemaan Muawiyaa vastaan loppuun asti. Erään näkemyksen mukaan, koska hän oli jo komentaja, tätä valaa voidaan pitää myös valan uusimisena.

(Ibnü’l-Esîr, el-Kâmil fi’t-Tarîh, Beirut 1385/1965, III, 408).

Lopulta Muawijan lähettiläät pääsivät sopimukseen Hasanin kanssa.

Sopimuksen mukaan, jos Muawiya kuolisi ennen Hasanin kuolemaa, Hasan luovuttaisi kalifaatin Muawiyalle sillä ehdolla, että hän itse tulisi kalifiksi. Lisäksi viisi miljoonaa dirhamia Kufan valtionkassasta tulisi Hasanille. Muawiya lopettaisi Aliin ja hänen kannattajiinsa kohdistuvat loukkaukset saarnoissaan (Taberi, V, 158-159). Vastapuoli hyväksyi nämä ehdot. Kun Muawiyan lähettiläät, jotka olivat tehneet sopimuksen, poistuivat Hasanin luota,

”Jumalan lähettilään pojan ansiosta verenvuodatus estettiin, riidat lopetettiin ja rauha solmittiin.”

he sanoivat

(Ya’kubî, II, 214-215)

.

Sillä välin, kun hänen haavansa pahenivat, Hz. Hasan nousi ja piti pitkän saarnan irakilaisille. Hän muistutti heitä siitä, kuinka Jumala oli ohjannut ihmiset oikealle tielle profeetta Muhammedin (rauha hänelle) välityksellä. Hän kertoi myös estäneensä verenvuodatuksen omalla toiminnallaan ja ilmoitti tehneensä sopimuksen Muawijan kanssa. Hän pyysi heitä myös vannomaan uskollisuutta Muawijalle.

(Ja’kubi, II, 215).

Hän ilmoitti myös jättäneensä heidät, koska he olivat tappaneet hänen isänsä, hyökänneet hänen kimppuunsa ja ryöstäneet hänen omaisuutensa.

(Taberi, V. 158)

.

Tehdyn sopimuksen mukaisesti Hz. Muaviye (ra) saapui Medâiniin.

Hän saapui Kuufaan mukanaan Hasan. Hasan luovutti Kuufan Muawijalle omakätisesti hijri-vuoden 41. vuoden Rabi’ul-Avval-kuun lopulla. Näin toteutui profeetta Muhammedin (rauha hänelle) seuraava hadith:

”Ei ole epäilystäkään, että poikani on sayyid (arvostettu herra). Toivottavasti Jumala sovittaa hänen ansiostaan kaksi suurta uskovien ryhmää.”

(Buhârî, Fiten, 20, Sulh, 9; Ebu Davud, Sünne, 12…).

Kun Hasan (ra) astui Muawijan eteen, Muawija sanoi hänelle:

”Minä palkitsen sinut sellaisella palkinnolla, jollaista en ole koskaan kenellekään ennen sinua antanut enkä tule koskaan kenellekään sinun jälkeesi antamaan.”

ja antoi hänelle 400 000 dirhamia (al-Isāba, I, 327-328). Lisäksi hän määräsi hänelle miljoonan dirhamin vuotuisen palkan. Mutta myöhemmin hän rajoitti näitä summia ja antoi hänelle vain vähän.

Imam Ša’bi, joka oli todistamassa tätä sopimusta Hz. Hasanin (ra) ja Hz. Muawiyan (ra) välillä, kertoo tapahtumasta seuraavasti:

”Muawiya sanoi,

”Nouse ylös ja ilmoita ihmisille, että olet jättänyt kalifaatin minulle ja luovuttanut sen minulle.”

Hasan nousi ylös ja lausui ylistyksen ja kiitoksen Jumalalle, minkä jälkeen hän sanoi:

”Viisain viisaimmista on hurskain; tyhmin tyhmimmistä on jumalaton. Tämä asia, josta minulla ja Muawiyalla oli erimielisyyttä, oli joko jonkun minua ansaitsevamman oikeus tai minun oikeuteni. Jätin kalifaatin hänelle, jotta kansakunta pysyisi rauhassa, sen yhtenäisyys ei hajoaisi ja verenvuodatus estettäisiin.”

Sen jälkeen

”Ehkäpä se onkin vain teitä varten, jotta teitä koeteltaisiin ja jotta saisitte elää jonkin aikaa (metâ).”


(Enbiya, 21 / I 11)

Hän päätti saarnansa lukemalla jakeen.” (Hılye, 11, 37).

Hasanin (ra) kalifakaudella

vaikka sen kesto vaihtelee lähteestä riippuen,

6 kuukautta ja 5 päivää

on vallitseva mielipide asiasta

(Zirikli, II, 214-215).

Tämän vallanvaihtoseremonian jälkeen hän lähetti kirjeen armeijansa komentajalle, Kays b. Sa’dille, ja pyysi häntä alistumaan Muawijan käskyvaltaan. Kays neuvotteli asiasta armeijansa kanssa. Hän kysyi heiltä, halusivatko he totella harhaan johdettua imaamia vai taistella ilman imaamia. Heiltä…

”he valitsivat tottelevaisuuden imaamille, vaikka tämä olisikin ollut harhapoluilla”

Saatuaan vastauksen, hänkin vannoi uskollisuutta Muawijalle ja alistui hänen käskyvaltaansa.

(Taberî, V, 160).

Ja’kubin mukaan Muawiya lähetti ennen sopimusta Kays b. Sa’dille miljoona dirhamia ja joitakin tavaroita pyytäen häntä luopumaan asiastaan ja liittymään hänen puolelleen. Sa’d vastasi hänelle:

”Yrität lahjoa minua (ostaa minut) uskontooni liittyvässä asiassa.”

Näin hän ei langennut tähän ansaan (Ya’kubî, II, 215). Toisen lähteen mukaan, kun Hasan teki sopimuksen Muawijan kanssa, Muawija kirjoitti Kaysille kirjeen, jossa hän kehotti häntä tottelemaan. Kirjeen mukana hän lähetti allekirjoitetun ja sinetöidyn tyhjän paperin, jolle hän voisi kirjoittaa mitä tahansa, ja ilmoitti, että kaikki, mitä hän kirjoittaisi, olisi hänen omaisuuttaan. Kays joutui epätoivoissaan Muawijan alaisuuteen vain henkensä ja omaisuutensa turvallisuuden vastineeksi.

(Ibnü’l-Esîr, el-Kâmil, III, 408. Katso toinen näkökulma: Taberî, V, 158-159).

Kun Hz. Hasan (ra) oli luovuttanut kalifaatin Muawiyalle, hän lähti viettämään jäljellä olevat kymmenen vuotta elämästään Medinassa.

Kufalaiset itkivät hänen lähtiessään kaupungista. Mutta hän ei epäröinyt sanoa heille, ettei heihin voinut luottaa. Hän muistutti heitä myös siitä, mitä he olivat tehneet isälleen, Hazrat Alille, ja sanoi, ettei heidän tulevaisuutensa näytä hyvältä, ja hän sääli heitä.

Joku sanoi hänelle kadulla

”Te muslimien häpeä!”

hän loukkasi häntä. Hz. Hasan (ra) yritti muistuttaa Umayyadien suvun tulevan valtaan nousemisen olevan ennalta määrättyä, viitaten profeetta Muhammedin (asm) välittämään hadithiin (Ibnü’l-Esîr, el-Kâmil, III, 407). Joku toinen

”Oi, uskovien komentajan häpeä”

kun hän huusi, niin hänellekin

”Häpeä on parempi kuin tuli.”

sanoi

(el-İsâbe, I, 327-330).

Medinassa kymmenen vuotta asunut Hasan (profeetan pojanpoika).

(Zehebî, em.teos, III, 264)

Kuolemansa lähestyessä hän lähetti viestin Hz. Aishalle (ra) ja ilmoitti haluavansa tulla haudatuksi Hz. Peygamberin (asm) viereen. Hz. Aishakin hyväksyi tämän pyynnön. Tämän jälkeen hän antoi veljelleen seuraavan testamentin.

”Kun kuolen, pyydä Aishalta lupaa haudata minut profeetan viereen. Olen jo saanut häneltä luvan. Hän ei vastustanut. Ehkä hän häpesi minua. Jos hän antaa luvan, hautaa minut hänen taloonsa. Mutta luulen, että Umaijadit estävät sinua tekemästä niin. Jos he tekevät niin, älä riitele heidän kanssaan, vaan hautaa minut Bakiin hautausmaalle.”

Hasan (ra) sairasti neljäkymmentä päivää. Hän kuoli 5. Rabi’ul-Avval 50 (2. huhtikuuta 670).

(Sifatü’s-Safve, I, 762). (Jotkut ovat sanoneet, että tämä päivämäärä on joko 49., 50., 51. tai jopa 54. vuosi hijran jälkeen. (el-İsâbe, I, 330).

Kuolinsyyksi ilmoitetaan myrkytys.

.

Kerrotaan, että myrkyttäjä oli hänen oma vaimonsa, Ca’de binti el-Eş’as b. Kays.

Kun veli kysyi sairaalassa, kuka hänet oli myrkyttänyt, hän kieltäytyi vastaamasta. Hän jopa kertoi, että ennen tätä myrkytystä oli tehty kolme muuta yritystä, mutta hän oli onnistunut niitä välttämään. Hän selitti, että tämä viimeinen myrkky oli erilaista ja että hän luultavasti kuolisi.

(Ibnü’l-Esîr, Üsdü’l-Ğâbe, II, 15).

Kun hän kuoli, Hz. Hüseyin kääntyi Hz. Aişen puoleen ja selitti tilanteen. Hz. Aişe noudatti Hz. Hasanin testamenttia.

”Mielelläni, olkaa hyvä.”

sanoi. (Ja’kubin mukaan Hz. Aişe vastusti tätä pyyntöä voimakkaasti (Ja’kubi, II. 225). Mutta tätä väitettä ei ole esittänyt kukaan muu kuin Ja’kubi. Kun Mervan ja Umayyadit saivat tästä tiedon,


”Vannomatta paras, hän ei tule koskaan, ikinä, tulemaan haudatuksi profeetta Muhammedin viereen.”


He sanoivat. Tämä asia saavutti Hz. Hüseyinin. Hän ja hänen mukanaan olleet aseistautuivat heti. Hz. Ebu Hüreyre ymmärsi tilanteen vakavuuden ja sanoi ensin, että Hz. Hasanin hautaamisen estäminen olisi ehdottomasti vääryys. Sitten hän ajatteli, että ainakin hän voisi yrittää selittää asiaa Hz. Hüseyinille, ja meni hänen luokseen. Hän yritti saada hänet luopumaan tästä vaatimuksesta. Hän muistutti häntä veljensä testamentista, jossa sanottiin: ”Jos pelkäät jotakin riitaa, hauta minut muslimien hautausmaalle.” Hz. Hüseyin pelkäsi riitaa ja hautasi veljensä el-Bakî’n hautausmaalle, jonne oli haudattu monia sahaba-kumppaneita.

Hasanin (ra) hautajaisiin ei osallistunut kukaan muu kuin Medinan kuvernööri, umaijadeihin kuuluva Said ibn al-Ass.

Hz. Hüseyin tarjosi kuvernöörille mahdollisuutta johtaa hautajaisrukousta. Kuvernööri hyväksyi tarjouksen ja johti rukouksen. Hautajaisiin osallistui valtava määrä ihmisiä, niin paljon, ettei ”neulaa olisi maahan pudonnut”.

(Ibnü’l-Esîr, Üsdü’l-Ğâbe, II. 15). Kun Hz. Hasan kuoli, hän oli 47-vuotias (Tehzîbü’t-Tehzîb, II, 301).

Hasan (ra) oli jalomielinen ja antelias. Hän muistutti ulkonäöltään ja luonteeltaan suuresti profeettaa (asm). Hän oli erittäin hurskas. Hänen tiedetään tehneen pyhiinvaelluksen Mekkaan Medinasta kävellen viisitoista kertaa.

Hän rakasti hyväntekeväisyyttä niin paljon, että jakoi koko omaisuutensa kahdesti köyhille.

Hän vannoi kolme kertaa Jumalan (cc) nimeen. Eli jos hänellä oli kaksi kenkäparia, hän lahjoitti toisen pois.

Hän jakoi omaisuutensa köyhille, jättäen itselleen vain pienen osan; hän oli niin oikeudenmukainen, että jakoi ruokansa niin, että antoi toisille kourallisen ja piti itselleen vain kourallisen. Hänen sanotaan olleen monia viisaita sanoja hyvän moraalin ja toisten auttamisen hyveestä. Esimerkiksi, kun häneltä kysyttiin, mitä ”mekârim-i ahlâk” (hyvä moraali) on, hän tiivisti sen näin:

Oikeudenmukaisuus, anteliaisuus, hyvä moraali, sukulaisille myötätunto, naapureiden kunnioittaminen, ystävien oikeuksien noudattaminen, vieraanvaraisuus ja kaiken edellä mainitun ytimessä: häveliäisyys.




(Hilye, II, 37-38; Üsdü’l-Ğâbe, II. 13; Ya’kubî, II. 225 jne).

Hasan (ra) tunnetaan monista avioliitoistaan ja avioeroistaan.

Jopa siinä määrin, että hänen isänsä, Hz. Ali (ra), pelkäsi, että hänen poikansa kanssa naimisiin menevien naisten heimot vihamielistyisivät hänen omaa perhettään kohtaan, ja siksi hän kielsi kufeilaisia antamasta tyttäriään pojalleen. Eräs mies nousi silloin ylös ja vannoi, että he jatkaisivat tyttäriensä naittamista hänelle, ja lisäsi:

”Me vihkimme heidät, hän pitää kenet haluaa ja hylkää kenet haluaa.” (Zehebî, age, III, 267).

Hänellä oli kahdeksan tai kaksitoista poikaa:

1. Hasen b. Hasen (äiti Havli bint Manzûr el-Fezâriyye), 2. Zeyd (äiti Ümmü Beşîr bint Ebî Mes’ud el-Ensarî el-Hazrecî), 3. Ömer, 4. Kasım, 5. Ebu Bekr, 6. Abdurrahman (näidenkin äidit olivat orjattaria, ja kaikilla oli eri äiti): 7. Talha, 8. Ubeydullah. (Ya’kubî, II, 228). On olemassa myös kertomuksia, joiden mukaan hänellä oli tytär.

(Zirikli, II, 215).

Profeetta Muhammedin (rauha hänelle) suku jatkui hänen lastenlastensa, Hasanin (ra) ja Huseinin (ra) lasten kautta.

Kansan keskuudessa Hz. Hüseyin’in jälkeläisille annetaan arvonimi

”seyyid”

Myös Hz. Hasanin jälkeläisille.

”seriffi”

”tai” tai ”

käsky”

nimeltään.

Terveisin ja rukouksin…

Kysymyksiä islamista