– Miksi kuolleille annetaan ohjeita ja heille lausutaan tervehdyksiä, vaikka Koraanissa sanotaan: ”Et voi saada niitä, jotka ovat haudoissa, kuulemaan”? – Jos kuolleille tervehdyksen antamista ja ohjeiden antamista koskevat hadithit ovat luotettavia, miten voimme ratkaista ristiriidan tämän jakeen ja hadithien välillä?
Arvoisa veljemme,
Koraanissa ja haditheissa annetaan yksityiskohtaisia tietoja kuoleman hetkestä alkaen vainajan tilasta. Ne, jotka tuntevat kaikkeuden ainoan luojan ja tekevät hyviä tekoja, tulevat olemaan ylevissä paikoissa kuoleman hetkestä alkaen.
(illiyyin)
heille ei tule olemaan mitään pelkoa eikä murhetta; kun taas uskottomat ja väärintekijät tulevat olemaan vankilassa, jossa heitä rangaistaan ankarasti.
(siccin)
on ilmaistu.
Jae, jossa kerrotaan, että farao ja hänen miehensä joutuvat aamuin illoin tuleen, kuvaa uskottomien, väärintekijöiden ja tekopyhien tilaa kuoleman jälkeen. Uskovaiset taas…
”sydänten kaipaama, silmien iloitsema”
eli
aineellisine ja henkisiin aisteineen
He tulevat elämään elämää, jossa he hyötyvät jumalallisen armon ilmenemisestä.
Kuolleen henkilön tila riippuu siitä, onko hänellä yhteyttä maalliseen elämään vai ei. Kuten aihetta koskevista kertomuksista käy ilmi, uskottomat tulevat olemaan tuonpuoleisessa omissa rangaistuksissaan, niin että jopa Profeetta kertoi kuulleensa joidenkin haudoissa rangaistusta kärsivien ääniä, ja että kaikki paitsi ihmiset ja jinnit kuulivat tämän äänen.
(Buhari, Cenaiz 66, 85; ks. Muslim, Cennet, 17; Nesâî, Cenaiz, 115)
se osoittaa heille langetettavan rangaistuksen ankaruutta. Siksi he eivät pysty olemaan yhteydessä ihmisiin. Uskovaiset sen sijaan kehittyvät sekä ruumiillisesti että henkisesti,
heidän hautojaan tullaan laajentamaan ja valaisemaan, ja niistä tullaan tekemään paratiisin puutarhoja.
jotta he voivat pitää yhteyttä muuhun maailmaan.
Näin ollen
”hengelliset lahjamme”
(tervehdykset, luettujen säkeiden tuomat hyvät teot)
Heille menee, ja heidän valoisat siunauksensa tulevat myös meille.”
(Sanat, 29. Sana, s. 698.)
Älkää luulko, että ne, jotka ovat kuolleet Jumalan asialla, ovat kuolleita! Päinvastoin, he elävät ja saavat ravintonsa Herransa luona.
(Al-Imran 169) -jakeen mukaisesti
”Oi uskovaiset ja muslimien maan asukkaat, olkoon teille rauha!”
(Muslim, Cenâiz, 104; Ibn Mâce, Cenâiz, 36) -hadith korostaa tätä uskovien elämän osa-aluetta tuonpuoleisessa.
”Elävät ja kuolleet eivät ole samanarvoisia. Totisesti, Jumala antaa kenelle haluaa kuulla. Sinä et voi antaa kuolleiden kuulla!”
(Fatır, 35/22) -jae kuvaa uskottomien tilaa. Niin kuin he ovat tässä maailmassa pimeydessä, kuuroina totuudelle ja sokeina ymmärrykselle, niin he eivät myöskään tuonpuoleisessa pysty kuulemaan tai välittämään mistään, kun he ovat kiinni rangaistuksissaan.
Kun vainaja on laskettu hautaan ja hautaus on suoritettu, on eri oppineilla ollut eri näkemyksiä siitä, pitäisikö vainajalle antaa ohjeita (telkin). Ne, joiden mukaan vainaja ei enää kuule eläviä sen jälkeen, kun hänet on laskettu hautaan (1), katsovat, ettei ohjeiden antamisella ole mitään hyötyä ja ettei niitä pitäisi antaa. Ne, joiden mukaan vainaja voi kuulla eläviä, mutta elävät eivät voi kuulla häntä, ovat sitä mieltä, että ohjeita voidaan antaa, ja he ovat maininneet todisteena profeetan (rauha olkoon hänelle) puheen Bedrin taistelussa olleille, jolloin hän puhui niille, jotka olivat haudassa, ja näin ollen kuolleet voivat kuulla eläviä, jos Jumala niin tahtoo (2).
Imam Abu Hanife puolestaan,
hän sanoi, ettei telkiniä ole käsketty eikä kielletty, ja että ihmiset ovat vapaita antamaan telkiniä hautaamisen jälkeen tai olemaan antamatta sitä (3).
Imam Shafi’i puolestaan
Hän sanoo, että telkin (kuolemanjälkeinen muistutus) on suositeltavaa. Imam Ahmed b. Hanbel on samaa mieltä kuin Šāfiʿī. Šāfiʿī-koulukunnan edustajat, jotka pitävät telkiniä suositeltavana, ovat esittäneet todisteena haditheja, jotka kertovat, että haudattu kuulee poistuvien omaisten askeleet (4) ja että profeetta puhutteli Badrin taistelussa kaatuneita pakanallisia (5).
Imaami Malik,
”Opettakaa kuoleville ihmisille, että ei ole muuta jumalaa kuin Allah.”
(6)
hadithissä
”kuolleet”
alkaen,
”kuolemansairaiden potilaiden”
Hän toteaa, että koska hautaamisen jälkeen ei ole olemassa luotettavaa tietoa kuolleelle annettavasta ohjeistuksesta, kuolleelle ohjeistuksen antaminen on epätoivottavaa (7).
Vaikka on kiistanalaista, pitäisikö kuolleille puhua vai ei, on olemassa kertomuksia, joiden mukaan haudassa olevat voivat kuulla, kun heille puhutaan.
Bedrin taistelun lopussa kuolleet kureishilaiset heitettiin kaivoon. Jumalan lähettiläs kääntyi heidän puoleensa ja sanoi:
”Oi, se ja se poika se ja se, ja se ja se poika se ja se! Oletteko te todenneet todeksi sen, minkä Allah ja Hänen lähettiläänsä teille lupasivat? Minä olen todennut todeksi sen, minkä Allah minulle lupasi.”
sanoi. Hz. Ömer:
”Oi Allahin lähettiläs! Kuinka te puhutte sieluttomille ruumiille?”
Kun hän kysyi näin, profeettamme vastasi:
”Te ette voi kuulla minun sanomisiani heitä paremmin. Mutta se on varmaa, etteivät he voi vastata.”
(Muslim, Paratiisi, 76, 77)
näin määräsi.
Kun profeetta kulki erään haudan ohi, hän sanoi seuralaisilleen:
”Tervehdys teille, oi uskovien asuinsijan asukkaat!..”
käskien heitä tervehtimään tällä tavalla.
(Muslim, Cenaiz, 102; Abu Dawud, Cenaiz, 79; Nasai, Taharet, 109; Ibn Majah, Cenaiz, 36, Zuhd, 36; Muwatta’, Taharet, 28)
Koska tervehdys annetaan sille, joka sen ymmärtää, se merkitsee, että kuolleet tunnistavat heitä vierailevat. Tunnettu oppinut Ibn Qayyim al-Jawziyya kertoo, että kuolleet iloitsevat erityisesti perjantaisin ja lauantaisin heitä vierailevista ja heidän puolestaan rukoilevista, sekä lastensa hyvistä teoista. (Ibn Qayyim al-Jawziyya, Kitâbu’r-Ruh, 10)
Kun Fatır-suuran jaetta, joka koskee sitä, etteivät haudassa olevat kuule, tarkastellaan yhdessä edellisten jakeiden kanssa, se on tulkittu siten, että tässä verrataan epäuskoisia kuolleisiin.
”Sokea ja näkevä eivät ole samanlaisia, eivät myöskään pimeys ja valo, eivätkä varjo ja kuumuus. Eivät myöskään elävät ja kuolleet ole samanlaisia. Totisesti, Allah antaa kuulla kenelle tahtoo. Sinä et voi antaa kuulla niille, jotka ovat haudoissa.”
(Fatir, 35/19-22)
Kun tätä jaetta tarkastellaan yhdessä edeltävien jakeiden kanssa, tulkitsijoiden yleisen käsityksen mukaan nämä vertailevat esimerkit edustavat myönteisissä tapauksissa totuutta, uskoa, uskovia ja heidän saavuttamiaan hyvyyksiä; kielteisissä tapauksissa taas vääryyttä, epäuskoa, epäuskoisia ja heidän pahaa lopputulostaan. Tätä koskevat tulkinnat voidaan tiivistää seuraavasti:
Uskovaisen tie on vakaa, näköala ja ymmärrys selkeät, aikomus ja tahto vahvat, teot pysyviä ja hyödyllisiä; kun taas uskoton on kuin kuollut, ymmärrys suljettu, sydän pimentynyt, teot merkityksettömiä ja turhia.
(8)
Razi
hän selittää näitä esimerkkejä seuraavasti:
”Näkevä”
sana uskovaista,
”sokea”
sanaa ”kâfiri”
”kirkkaus”
usko,
”pimeydet”
jumalanpilkkaa,
”varjo”
mukavuutta ja rauhaa,
”kuuma”
ahdistusta ja polttavaa tulta,
”elävät”
uskovaisia,
”kuolleet”
Sitä on käytetty kuvaamaan uskottomia (9). Toisin sanoen, he ovat kuin haudassa olevat siinä mielessä, etteivät he hyödy kuulemastaan eivätkä ota sitä vastaan.
Täällä voidaan ymmärtää, että uskottomien tila on kuin sieluton ruumis, joka ei tunne eikä kuule mitään, ja samoin kuin haudoissa olevat ruumiit eivät voi kuulla ihmistä, uskottomat eivät kuule sinun puhettasi, oi Profeetta, heidän sisäisen epäuskonsa pimeyden vuoksi.
Välittyy ymmärrys, että välimaailmassa olevien sielujen haudoille osoitettu tervehdys ja puhe on tarkoitettu sielulle, ei ruumiille, koska niillä on yhteys hautoihin.
Alaviitteet:
1. Ne, jotka väittävät, ettei kuollut voi kuulla eläviä, esittävät todisteenaan jakeet: ”(Oi, profeetta!) Sinä et voi saattaa kuolleita kuulemaan…” (Roomalaiset, 30/52) ja ”…Sinä et voi saattaa niitä, jotka ovat haudoissa, kuulemaan.” (Luojat, 35/22). He pitävät myös profeetta Muhammedin (rauha hänelle) puhetta Badrin taistelussa olleille kuolleille vain saarnana ja neuvona hänen seuralaisilleen. (el-Hapruti, Abdullâtif, Tekmile-i Tenkihu’l-Kelâm, s. 145, Istanbul).
2. al-Harputi, 145-146, Istanbul 1332; Ibnü’l-Hümâm, I, 446-447.
3. al-Jaziri, al-Fiqh ’ala al-Madhahib al-Arba’a, I, s. 501. Beirut, 1972.
4. Buhari, Cenaiz, 68; Muslim, Cennet, 70-72.
5. Buhari, Meğazi, 8; Muslim, Cennet, 76-77.
6. Muslim, Sahih, Cenâiz. l, osa II, s. 631.
7. al-Jaziri, al-Fiqh ’ala al-Madhahib al-Arba’a, I, s. 501. Beirut, 1972.
8. Taberî, Tefsir, XXII, 128-129.
9. Razi, Tefsir, XXVI, 16.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
