– Eikö olisi parempi, jos nämä vitsaukset kohtaisivat vain syntisiä, eivätkä viattomia? – Miksi vitsaukset eivät kohdistu vain julmiin, vaan myös viattomiin? – Miten voimme vastustaa pommeja heittämällä kiviä ja tankkeja kepeillä? – Mitä meidän pitäisi tehdä muslimeihin kohdistuvien hyökkäysten edessä; eikö meidän pitäisi käydä jihadia? – Kun vauvat kuolevat kehdossa, jatkammeko me tämän katoavan maailman nautintojen tavoittelua ja nukummeko rauhassa kotona illalla?
Arvoisa veljemme,
Jokainen särkevä omatunto, jokainen ajatteleva mieli, jokainen haavoittunut sydän ja jokainen kyynelöivä silmä kysyy: niin.
Oli se minkä nimisenä tahansa, kaikenlainen sorto on kauhistuttava kysymys, joka asettuu koko painollaan uskovien ihmisten sisäiseen maailmaan.
Niiden, jotka haluavat tarttua aseisiin ja rynnätä rintamalle oikeutetun vihansa sammuttamiseksi, eteen nousee toinen kysymys:
Ylitsevuotava isänmaallisuuden tunne ei edes halua ajatella tätä oikeutettua kysymystä ja sanoo näin.
Meidän täytyy tehdä jotain; mutta meidän täytyy tehdä jotain ajattelemalla tarkkaan ja tekemällä tulevaisuuteen suuntautuvia suunnitelmia, itse asiassa meidän täytyy tehdä paljon asioita.
Tiedämme, ettei menneen vatvominen ja haavojen kaivelu auta. Uskomme kuitenkin, ettei hoito ole mahdollista ilman oikeaa diagnoosia.
Jos emme lähde tälle pitkälle tielle, emme tee muuta kuin pitkitämme sotaa, pahennamme sortoa päivä päivältä ja levitämme sitä uusille alueille.
Meidän ei tarvitse näiden uhrautuvaisten ihmisten kuolemaa, vaan heidän väsymätöntä ponnisteluaan ja pyrkimystään kohti tiettyä tavoitetta. Jos uskoisimme kuoleman ratkaisevan jotakin, se olisi tietenkin ensisijainen toimenpide. Mutta jos tämä uhraus ei hyödytä muuta kuin heikentää rintamamme, emme voi pitää sitä ratkaisuna.
Meidän on määriteltävä selkeästi tulevaisuuden tavoitteemme ja ryhdyttävä viipymättä kaikenlaiseen aineelliseen apuun, jota tänään tarvitaan. Kaikenlaisen taloudellisen avun antaminen niille, joiden kodit ovat tuhoutuneet, jotka ovat menettäneet läheisensä ja ovat kodittomia, jotka kärsivät sairauksista ja vajoavat epätoivoon, sekä elintarvike- ja lääkeaputoimitusten aloittaminen viipymättä on velvollisuus, jonka sekä uskonnollinen veljeys että ihmisyys meille asettavat.
Tiedämme, että korkoa on sallittua ottaa vihollismaista. Mutta tässä on erittäin tärkeä seikka, jota emme saa unohtaa: jos meidän on pakko sijoittaa rahamme heidän pankkeihinsa, kuten heidän maissaan asuvien työntekijöidenkin, niin meidän on otettava korkoa, koska se on eräänlainen apu heille. Mutta ilman tällaista pakkoa, pelkästään voitontavoittelun vuoksi, rahan sijoittaminen ulkomaisiin pankkeihin ei ole missään nimessä oikein. Koska jos he antavat meille esimerkiksi kymmenen liiran korkoa, he saavat siitä kolmekymmentä liiraa voittoa; he elättävät itseään meidän rahoillamme, aseistautuvat meidän rahoillamme ja lyövät meitä meidän rahoillamme. Jos muslimimaailman öljyparonit ja kuninkaalliset eivät pysty tekemään näin yksinkertaista päättelyä, meidän on varoitettava ja huomautettava heitä ennen Israelia.
Jos me, profeetan (rauha hänelle) seuraajina, rakennamme loma-palatseja länsimaissa ja juotamme kylpylöissämme vettä kultaisista hanoista, kun naapurimme, islamilaiset maat, kärsivät juutalaisten sortoa, meidän on ensin otettava itsemme tilille ja tultava järkiimme.
Kaikki tietävät, kuinka järjetöntä on uhrata ihmisiä epäjumalille. Mutta jos joku uskoo siihen, hän tekee tätä julmuutta mielellään. Juutalaisilla on mielessään uskonnollinen epäjumala. He uskovat, että vain juutalaisilla on oikeus elää maailmassa, he katsovat muita kansoja orjina ja pitävät jopa heidän tappamistaan hyveenä. Tällaisilta ihmisiltä, joiden mieli on näin jäykkä ja sydän näin pimeä, ei voi odottaa armoa eikä myötätuntoa.
Lähi-idässä on tullut elintärkeäksi välttämättömyydeksi, että jokin supervalta tai -vallat, jota kutsutaan Juudeaksi, syntyy. Tämän vallan odotetaan ensisijaisesti toteutuvan arabimaailmassa ja arabiyhteisössä. Korkoa tuottavat pääomat tulisi viipymättä ohjata näiden maiden kehittämiseen, köyhyys ja työttömyys tulisi poistaa, naapurimaiden välinen tuloero tulisi pyrkiä mahdollisimman pitkälle tasoittamaan, ja samalla tulisi olla vähintään yhtä vahva kuin vihollinen ja näin estää sen hyökkäykset. Lisäksi tulisi pyrkiä siihen, että muslimit saavuttavat kehittyneiden maiden elintason.
Tämä tehtävä, kuten edellä mainitsimme, kuuluu ensisijaisesti arabimaille. On kuitenkin niin, että ne eivät enää pysty, vaikka haluaisivatkin, vetämään kaikkea pääomaansa pois länsipankeista. Ne tietävät hyvin, että se merkitsisi uuden sodan alkua, ja ne ovat tietoisia siitä, etteivät ole siihen lainkaan varautuneet. Mutta ainakin tulevaisuutta varten niiden on laadittava viisas suunnitelma ja edettävä nopeasti kehityksen tiellä.
Odotamme tätä koko sydämestämme. Jos arabimaailma ei aio nousta supervallaksi, sen tulisi tehdä tiiviimpää yhteistyötä Turkin kanssa, joka on jo saavuttanut suuria edistysaskeleita tällä alalla. Sen tulisi investoida Turkkiin, integroitua sen kanssa kaupallisesti ja muodostaa yhdessä suuri taloudellinen voima.
Ilman työtä saavuttaminen, kylvämättä korjaaminen ei ole mahdollista Jumalan luonnonlakien, eli adetullahin, mukaan. Nämä ponnistuksemme tulevat olemaan käytännön rukous, ja tämän rukouksen hyväksymisellä voimme, jos Jumala suo, saavuttaa toiveidemme ylittävän menestyksen.
Islamin kaikkien instituutioiden mukainen elämä, tieteen harjoittaminen, kaupankäynti, rikastuminen ja zekatin antaminen, islamin julistaminen muille uskonnoille – nämä ovat kaikki hyviä tuloksia, jotka saavutetaan vain rauhanomaisessa ympäristössä. Kuitenkin, jos joudumme sotaan, on meidän velvollisuutemme käydä sitä islamin asettamien periaatteiden mukaisesti.
Joka ei näitä noudata, on julma, ja heidän julmuutensa suvaitseminen merkitsee osallistumista julmuuteen. Tässä kohdassa meidän on kiinnitettävä äärimmäistä huomiota sydämemme hallintaan.
Vihollisemme korjaavat julmuuksillaan itselleen ikuisen helvetin sadon tältä pellolta ja löytävät lopulta itsensä rangaistusketjun keskeltä, joka alkaa haudan tuonpuoleisesta. Meidänkin on varottava tarkoin, ettemme riko islamin sotaoikeutta ja näin kerää itsellemme syntiä ja rangaistusta. Tämä onkin kova koetus isänmaallisille ihmisille.
Se, joka toimii viisaasti ja suorittaa tehtävänsä viisauden mukaisesti, saa siitä palkkansa.
Šafi-nimen ilmeneminenkin riippuu tietyistä ehdoista. Tässä maailmassa on lääke jokaiseen vaivaan. Se, joka löytää ja käyttää tuota lääkettä, saa parannuksen. Tässä ei erotella uskovaa ja uskottomaa.
Jumalan lähettiläs (rauha hänelle) ilmoittaa: Kaupankäynnissä on muuttumattomia sääntöjä. Se, joka niitä noudattaa, saavuttaa menestyksen, eikä tässä katsota uskonnollisia tai uskontokuntien eroja.
”Se on toisin sanoen, Hän ei tarvitse mitään millään tavalla. Hän on tyytyväinen siihen, että muslimit tekevät työtä ja menestyvät maan päällä, mutta Hän ei tarvitse tätä menestystä lainkaan. Jos halutaan antaa esimerkki luomakunnasta, niin silmien näkemiseen tarvitaan ihmisiä, ei aurinkoa. Jos kaikki ihmiset sulkisivat silmänsä, aurinko ei kärsisi siitä vähääkään. Jos kaikki avaisivat silmänsä ja saisivat näkemisen lahjan, ei voida ajatella, että auringon valossa tapahtuisi mitään lisäystä. Molemmissa tapauksissa voittaja ja häviäjä on vain ihminen.”
Ihmisten uskoon tuleminen ja uskon valosta hyötyminen on heille suuri voitto, Jumalalla ei ole siihen tarvetta, mutta Hän haluaa sen. Tämä asia on ymmärrettävä hyvin, ja kaikkia ponnisteluja on tehtävä, jotta islamilainen maailma pääsisi eroon nykyisestä kurjuudestaan, pienimpiä yksityiskohtia myöten. Jos emme tätä tee, Jumalan armoa ja suosiota odottaminen on kuin odottaisi hedelmiä kuivasta hiekasta.
Israelin julmuudet, jotka saavat hirviötkin häpeämään, nopeuttavat Allahin lähettilään (rauha hänelle) antaman ennustuksen toteutumista juutalaisten kohtalosta. Kuten Konstantinopolin valloituksen ennustus, myös ennustus juutalaisen olemassaolon lopusta maailmassa toteutuu varmasti. Tosin tätä työtä eivät tee ababil-linnut, vaan juutalaisia voimakkaammat armeijat.
Tämän julmuuden tulen edessä meidän tehtävämme voidaan tiivistää kahteen kohtaan:
Tästä jakeesta saamamme opetuksen mukaisesti meidän tulee selvittää, mihin kykymme riittävät, ja pyrkiä antamaan kaiken tarvittavan avun sorretuille.
Meidän on ymmärrettävä, että nämä avustukset ovat vain väliaikainen toimenpide, ja todellinen toimenpide on se, että luovumme laiskuudesta, velttoilusta, huvittelusta ja irstailusta, tuhlaamisesta ja siitä typeryydestä, että ruokimme ei-muslimeja omalla pääomallamme, ja näin vauhditamme kehitystämme. Meidän on työskenneltävä kaikin voimin, ei vain rikastumisen vuoksi, vaan tullaksemme vahvoiksi, jotta voimme vastustaa sortajia ja pelastaa sorrettuja.
Tässä kohdin kehotamme kaikkia muslimeja ponnistelemaan ja rukoilemme Kaikkivaltialta, että onnistuisimme.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
