Arvoisa veljemme,
Kibla oli vielä ennen kuin se käännettiin Kaabaan päin. Profeetan moskeijan pohjoisseinälle rakennettiin palmunlehdistä tehty varjokatos ja kuisti. Sitä kutsuttiin…
”Suffa”
näin sanottiin. Myös täällä asuville muslimeille
”Suffan asukkaat”
nimi annettu.
Nämä Sahabiler, jotka asuivat Masjid-i Şerifin Suffassa, olivat Medinassa vailla kotia, sukua ja omaisuutta. He elivät perheestä erillään, vapaana maallisista huolista ja täysin omistautuneina. He opiskelivat Koraania ja hyötyivät profeetta Muhammedin saarnoista ja opetuksista. He paastosivat usein.
Tämä siunattu joukko, joka vietti aikansa Jumalan lähettilään läsnäolossa, sai aina siunauksia häneltä. He olivat omistautuneita, tiedonjanoisia oppilaita, jotka olivat omistaneet itsensä Jumalalle profeetan koulussa. Profeetan nimittämät opettajat opettivat heille Koraania. Näistä kasvatetuista lähetettiin niitä, jotka opettivat Koraania ja selittivät profeetan sunnaa muslimeille. Tältä osin heille annettiin…
”arpa”
näin sanottiin. Suffa oli siis tässä mielessä
”Koraaninkoulutuskeskus”
on mainittu nimellä.
Lukumäärältään noin 400-500.
Nämä arvostetut sahaba-kumppanit, joilla oli vaatimaton mutta siunattu elämä, olivat eräänlainen viisauden armeija. He omistivat kaiken aikansa Koraanin ja Profeetan sunnan opiskeluun, mutta osallistuivat tarvittaessa myös sotaretkiin.
Neet, jotka menivät naimisiin, lähtivät Suffesta. Mutta heidän tilalleen otettiin uusia.
Nämä arvostetut sahaba-kumppanit eivät harjoittaneet kauppaa eivätkä mitään taidetta.
Toimeentulo
Sen hankkivat Jumalan lähettiläs ja hänen rikkaat seuralaisensa.
Tätä asiaa on erinomaisesti kuvannut Abu Hurayra, Suffan pääoppilaista, vastauksessaan niille, jotka ihmettelivät hänen runsasta hadith-kertomustensa määrää:
”Älkää ihmetelkö, että minä kerron niin paljon haditheja! Sillä kun muuttolaisveljemme olivat kiireisiä kauppojensa ja markkinoidensa kanssa ja auttaja-veljemme olivat kiireisiä peltojensa ja puutarhojensa viljelyllä, Abu Hurayra tallensi profeetan (rauha olkoon hänelle) siunattuja neuvoja.”
1
Suuri Profeettamme huolehti hyvin tarkasti sekä Suffan asukkaiden koulutuksesta ja kasvatuksesta että heidän toimeentulostaan. Hän istui aina heidän kanssaan, keskusteli heidän kanssaan ja oli heistä kiinnostunut. Ajoittain hän myös heille,
”Jos tietäisitte, mitä Jumala on teille varannut, toivoisitte, että köyhyytenne ja tarpeenne olisivat vieläkin suuremmat.”
2
näin sanoen he ilmaisivat, että nämä heidän toimensa olivat äärimmäisen tärkeitä ja siunattuja.
Profeetta (rauha hänelle) pyrki ensin tyydyttämään tämän siunatun yhteisön tarpeet. Tarvittaessa hän huolehti vasta toissijaisesti oman talonsa tarpeista. Kerran, kun Fatima (ra) valitti väsymystä käsimyllyllä jauhamisesta ja pyysi palvelijaa, Profeetta (rauha hänelle) kieltäytyi ja sanoi:
”Tyttäreni! Mitä sinä sanot? En ole vielä saanut Ehl-i Suffan toimeentuloa kuntoon.”
3
Eräänä päivänä hän oli pysähtynyt Suffan asukkaiden luona ja tarkastellut heidän tilannettaan. Hän oli nähnyt heidän köyhyytensä ja heidän kohtaamansa vaikeudet, ja hän oli ilahduttanut heidän sydämiään sanomalla näin:
”Oi Suffan asukkaat! Teille on ilosanoma: jokainen, joka minun luokseni tulee tässä tilassa ja olosuhteessa, jossa te olette, ja joka on tyytyväinen siihen, on minun seuralaiseni.”
4
Kun Jumalan lähettiläälle tuotiin jotakin,
”Onko se almu vai lahja?”
hän kysyisi. Tuojat vastaisivat: ”
Se on almu.
Jos he vastasivat, hän toimitti sen koskematta siihen Ashab-ı Suffaan.
”Se on lahja”
Jos he vastasivat myöntävästi, hän hyväksyi sen ja antoi osan myös Ashab-ı Suffalle. Sillä kaikkeuden Herra, Profeettamme (rauha hänelle), ei ottanut vastaan almuja, vaan ainoastaan lahjoja.
Eräänä päivänä joku mies toi lautasellisen taateleita. Miehelle,
”Onko se almu? Vai lahja?”
kysyi hän. Mies,
”Se on almu.”
Kun hän vastasi, profeetta lähetti hänet suoraan Suffan asukkaille.Tuolloin hänen lapsenlapsensa, Hz. Hasan, oli profeetan edessä. Kun hän otti lautaselta taatelin ja vei sen suuhunsa, Jumalan lähettiläs puuttui heti asiaan ja otti taatelin pois hänen suustaan. Sitten hän sanoi:
”Me, Muhammed ja hänen perheensä [Ehl-i Beyt], emme syö almuja, meille ei ole sallittua syödä almuja!”
näin määräsi.5
On myös kerrottu, että tämä jae on ilmoitettu Ashab-ı Suffa -ryhmää koskien.6
”Almuja on niille köyhille, jotka ovat omistautuneet Jumalan asialle, eivätkä pysty hankkimaan elantoaan maata kiertämällä. Ne, jotka eivät tunne heidän tilaansa, luulevat heitä rikkaiksi, koska he eivät kehtaa pyytää. Oi profeetta, sinä tunnet heidät kasvoistaan. He eivät kuitenkaan pyydä ihmisiltä mitään pakottamalla. Ja mitä tahansa te annatte, Jumala sen varmasti tietää.”
7
Nämä valitut sahaba-kumppanit, jotka olivat täysin omistautuneet Jumalan tielle, eivät jättäneet väliin yhtäkään Jumalan lähettilään, profeetta Muhammedin, neuvoa tai puhetta. He olivat aina läsnä, tallensivat kuulemansa puheet ja neuvot ja välittivät ne muille sahaba-kumppaneille. Tältä osin Ahl-i Suffa -ryhmällä on poikkeuksellinen merkitys ja ponnistus islamilaisten säädösten säilyttämisessä ja välittämisessä. Tällä oppineiden ryhmällä oli suuri osuus Koraanin valon nopeassa leviämisessä kaikkialle maailmaan. Tältä osin Ahl-i Suffa -ryhmä on islamilaisessa historiassa poikkeuksellisessa asemassa.
Suffa-nimisen uskonnollisen oppilaitoksen eräs oppilas, Abu Hurayra, kertoo heitä koskevasta tapauksesta seuraavasti:
”Olin nälästä kuollakseni. Joskus sidoin kiven vatsani päälle. Eräänä päivänä istuin tien varrella, josta ihmiset kulkivat ohi. Silloin profeetta kulki ohi. Hän ymmärsi tilanteeni ja…”
”Oi, Abu Huraira,”
huusi hän.
”Ole hyvä, oi Jumalan lähettiläs,”
sanoin.
”Tulehan tänne,”
näin määräsi.”Menimme yhdessä. Hän meni sisälle taloon. Minä pyysin lupaa mennä sisälle. He antoivat luvan. Minäkin menin sisälle. Hän löysi kulhollisen maitoa.”
”Mistä tämä maito on peräisin?”
kysyi hän.
”Nämä toivat ne lahjaksi.”
vastasivat he. Sitten,
”Oi Abu Hurayra, mene Ahl-i Suffaan luo ja kutsu heidät luokseni!”
käski hän.”Suffan asukkaat olivat islamin vieraita. Heillä ei ollut perhettä eikä omaisuutta. Kun Profeetta sai lahjan, hän jakoi sen sekä itselleen että heille. Hän lähetti heille kaiken, mitä hänelle annettiin almuina, eikä koskaan ottanut itselleen mitään.”
”Profeetan kutsu Ahl-i Suffaanille pahoitti mieleni. Toivoin, että olisin voinut juoda tämän kupin maitoa yksin ja pärjätä sillä jonkin aikaa. Ajattelin mielessäni,”
”Minä olen lähettiläs. Kun Suffan asukkaat tulevat, minä jaan heille maidon.”
sanoin. Tiesin, ettei minulle jäisi mitään maitoa. Mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin totella Jumalan lähettilään käskyä.”Menin ja kutsuin heidät. He tulivat. He pyysivät lupaa istua ja istuivat. Profeettamme (rauha hänelle),”
”Abu Hurayra, ota astia ja tarjoile heille maitoa.”
näin he käskivät.”Otin maitokannun ja aloin jakamaan. Jokainen otti kannun, joi kunnes oli kylläinen, ja antoi sen sitten ystävälleen. Kun viimeinenkin Suffa-väestä oli juonut, annoin kannun Allahin lähettiläälle. Hän otti sen. Kannussa oli enää vain vähän maitoa jäljellä. Hän nosti katseensa, katsoi minua, hymyili ja…”
’Abu Hurairah,’
sanoi.
”Ole hyvä, oi Jumalan lähettiläs,”
sanoin.
”Me kaksi ollaan ainoat, jotka ei juo maitoa.”
näin määräsi.
”Kyllä, oi Jumalan lähettiläs”
sanoin.
”Istu alas ja juo sinäkin.”
Hän käski. Istuin alas ja join.
’Vielä vähän lisää’,
hän sanoi. Join. Hän vaati minua juomaan lisää.
”Enemmän, enemmän,”
hän sanoi. Lopulta,
”Vannon sen Jumalan nimeen, joka on lähettänyt sinut oikealla uskonnolla, minulla ei ole enää juotavaa.”
sanoin.
”Anna sitten se lasi minulle.”
hän sanoi. Annoin. Hän ylisti ja kiitti Jumalaa. Sitten hän lausui Bismillahin ja joi loput itse.”8
Alaviitteet:
1. Eristetty käännös, 7/47.
2. M. Hamdi Yazır, Hak Dini Kur’an Dili 2/941.
3. kerros, 8/25.
4. M. Hamdi Yazır, Hak Dini Kur’an Dili 2/941.
5. Muslimi, 3/117.
6. M. Hamdi Yazır, Hak Dini Kur’an Dili 2/940.
7. Al-Baqara-suura, 273.
8. Buhari, 4/89; Tirmizi, 4/648-649.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
