– Miten veroja kerättiin pakanallisilta ihmisiltä profeetta Muhammedin aikana ja neljän kalifin hallituskaudella sen jälkeen?
– Mitä veroja peritään ei-muslimeilta?
– Voiko muslimimailla olla tulliliittoja ei-muslimimaiden kanssa?
– Onko tulliliitto sallittu?
Arvoisa veljemme,
Vastaus 1:
Omistajien ulkopuolella
Muiden uskontokuntien yksimielisen kannan mukaan arabialaisilta pakanoilta ei peritä veroa. Heidän on joko käännyttävä muslimeiksi tai suostuttava sotaan.
Malkilaisten mukaan,
Tässä asiassa ei ole eroa pakanoiden ja muiden uskottomien välillä. Kaikilta peritään vero. Tämän todisteena ovat ne käskyt, jotka Profeetta (rauha hänelle) antoi sotilasjoukkojen komentajille.
(ks. V. Zuhayli, el-Fıkhu’l-İslami, 6/442-443):
”Kun kohtaatte monijumalaisia vihollisianne, tehkää heille kolme tarjousta. Hyväksykää se, minkä he hyväksyvät: Ensin kutsukaa heitä islamiin… Jos he eivät suostu, kutsukaa heitä maksamaan jizya-veroa… Jos he eivät suostu tähänkään, taistelkaa heitä vastaan…”
(Neylu’l-Evtar, 7/272).
– Yllä olevan sahih hadithin mukaan myös epäjumalanpalvojilta peritään veroa.
Profeetta Muhammed (rauha hänelle) ei kuitenkaan perinyt heiltä veroa. Sillä jizya-veroa koskeva jae on Koraanin viimeisessä, eli Tevbe-suurassa.
”Taistelkaa niitä vastaan, joille on annettu Kirja, mutta jotka eivät usko Allahiin eivätkä Viimeiseen Päivään, eivät pidä kiellettynä sitä, minkä Allah ja Hänen Lähettiläänsä ovat kieltäneet, eivätkä ota uskonnokseen totuuden uskontoa, kunnes he maksavat jizyan nöyrinä ja alistuneina.”
(At-Tawbah, 9/29).
Koska aikaisemmin ei ollut tällaista käskyä, ei pakanakansalta peritty veroja. Tawbah-suuran jälkeen arabialaiset pakanat kääntyivät muslimeiksi, joten ei profeetta Muhammedin (rauha hänelle) eikä neljän kalifin aikakaudella ollut tilaisuutta periä heiltä veroja.
Vastaus 2:
Islam,
Se on kaikkivaltiaan Jumalan viimeinen viesti ihmiskunnalle. Se suojelee jokaisen yksilön omaisuutta, henkeä, kunniaa ja uskonnonvapautta, riippumatta rodusta, ihonväristä, kielestä tai uskonnosta. Islamilaisen yhteiskunnan näkökulmasta Koraani jakaa ei-muslimit kolmeen ryhmään;
Zimmi
ja sopimusvaltiot.
Vuokralaiset
(Ulkomaalaiset, joilla on passi).
Sotilaat
(Ne, jotka ovat ei-muslimivaltion kansalaisia).
Näissä kolmessa luokassa voimme selittää muslimien verosuhteita erityisesti seuraavalla tavalla.
1) Suojelusalaiset ja sopimuslaiset.
Zimmi tai zimmetin haltija tarkoittaa niitä kristittyjä, juutalaisia ja muita kirjan kansoja, joiden kanssa on tehty sopimus, ja jotka asuvat islamilaisen vallan alla olevalla alueella. Tämä sopimus kattaa ei-muslimien omaisuuden, hengen, kunnian ja uskonnon suojelun sekä islamilaisen valtion puolustuksen ulkoisia hyökkäyksiä vastaan. Vastineeksi tästä turvasta ei-muslimit…
”jizya”
he ottavat kantaakseen niin sanotun veron.”
(Ibnü’l-Hümam, Fethu’l-Kadîr, Kairo 1898, IV, 368; eş-Şirbinî, Muğnî’l-Muhtac, Kairo, ei julkaisuvuotta, IV, 243)
Islamilaisessa yhteiskunnassa vähemmistönä oleville ei-muslimeille annetaan nämä takeet, kunhan he eivät ole pettureita. Profeetta Muhammedin (rauha hänelle) kerrotaan sanoneen näin:
”Huomatkaa! Jos joku tekee vääryyttä zimmille (ei-muslimille, joka elää muslimien suojeluksessa) tai loukkaa hänen oikeuksiaan tai asettaa hänelle liian raskaan taakan tai ottaa häneltä jotakin ilman hänen suostumustaan, niin minä olen hänen vastustajansa tuomiopäivänä.”
(Abu Dawud, Imara, 33)
Kalifi Ömerin valtakaudella ei-muslimeilta perittiin jizya-veroa, ja heidät jaettiin kolmeen luokkaan. Rikkailta perittiin 48 dirhamia.
(5 dirhemiä on suunnilleen yhden lampaan hinta)
Keskituloisilta perittiin 24 dirhamia vuodessa ja työssäkäyviltä köyhiltä 12 dirhamia vuodessa, minkä lisäksi heiltä perittiin kiinteä summa tai tietty prosenttiosuus heidän maansa tuotosta.
”suojeluraha”
veroa on alettu periä.
Toisaalta tiedetään, että zimmiltä perittiin viisi prosenttia tullia heidän ulkomailta tuomistaan tavaroista.
Jizya
Veroa perittiin älykkäiltä, täysi-ikäisiltä, vapailta ja miespuolisilta dhimmeiltä, kun taas lapset, naiset, papit ja työkyvyttömät ei-muslimit oli vapautettu tästä verosta.
(Kâsânî, el-Bedâyi’, VII, 112; İbn Abidîn, Reddü’l-Muhtar, III, 292; Ebü Yusuf, el-Harac, Kairo 1397, s. 131, 132.)
2) Vuokralainen
(Ulkomaalainen, jolla on passi)
Henkilöä, jolle viranomaiset ovat myöntäneet luvan saapua tiettyyn maahan tietyn ajanjakson ajaksi, kutsutaan muukalaiseksi. Nykyään passiin lyötävä viisumi on eräänlainen lupa, jonka viisumin myöntävä maa antaa tälle henkilölle.
”vakuus-turva”
on luonteeltaan sellainen. Siksi suositeltavaa on
”viisumilla varustettu ulkomaalaisen passi”
voimme kuvata sitä näin. Nykyään kaikki suurlähetystön henkilökunta, väliaikaisella passilla saapuvat turistit, vierailijat ja liikematkailijat ovat tässä asemassa.
Müste’meniin liittyvä säännös perustuu tähän jakeeseen:
”Oi Muhammed! Jos joku pakanakansasta hakee turvaa sinulta, anna hänelle turva, jotta hän voisi kuulla Jumalan sanan, ja vie hänet sitten turvalliseen paikkaan. Sillä he ovat tietämätön kansa.”
(Katumus, 9/6)
Itse asiassa, Hudeybiyan rauhansopimuksen jälkeen Medinaan tullut Abu Sufyan sai turvapaikan, eikä häneen koskettu.
Myös muslimit, jotka ovat saaneet luvan matkustaa ei-muslimimaahan islamilaisesta maasta, ovat siellä suojeluksessa olevia (müste’men). Tämä ei muutu riippumatta siitä, ovatko he lähetystön jäseniä, työntekijöitä, virkamiehiä, kauppiaita, turisteja jne. He eivät saa hyökätä ei-muslimimaan asukkaiden omaisuutta, henkeä tai kunniaa vastaan. Abu Hanifan ja Imam Muhammedin mukaan muslimi voi kuitenkin ottaa haltuunsa heidän omaisuutensa korkoa tai islamilaisen lain mukaan kiellettyjä kauppoja tekemällä näissä maissa, joita pidetään sotatilan alueena (darü’l-harp). Useimpien muiden uskonnollisten oppineiden mukaan muslimi ei kuitenkaan saa poiketa islamin periaatteista näissä asioissa edes sotatilan alueella.
Islamilaisessa maassa viisumilla oleskelevat ei-muslimit saavat nauttia omaisuuden, hengen ja kunnian suojelusta sekä uskonnonvapaudesta ja uskonnollisten menojen harjoittamisen vapaudesta. Jos he oleskelevat maassa yli vuoden, he katsotaan suostuneen alistumaan verovelvollisuuteen, ja heiltä aletaan periä jizya-veroa.
Toisaalta, jos suojelualainen ostaa osan kymmenys- tai veromaasta islamilaisesta valtiosta, hänet pidetään suojelualaisena ja hän on siten verovelvollinen.
3) Suhteet sotaa käyviin ja sota-alueiksi luokiteltuihin maihin
Islamilaisessa valtiossa zimmiksi kutsuttiin niitä ei-muslimeja, joilla ei ollut sopimukseen perustuvaa suojelusstatusta.
”sotilas”
, näitä myös hänen maahansa
sotatila
on sanottu
Islamilaisella valtiolla on mahdollista solmia sopimuksia eri aloilla, kuten sotilaallisella, taloudellisella ja kulttuurisella, ei-muslimivaltioiden kanssa, joita pidetään darul-harbina. Niin kauan kuin vastapuoli noudattaa sopimusehtoja, myös islamilaisen valtion on niitä noudatettava.
Jumala, Kaikkivaltias, sanoo näin:
”Kun teette sopimuksen, täyttäkää Jumalan lupaus. Älkää rikkoiko valojanne sen jälkeen, kun olette ne vahvistaneet. Sillä Jumala on teidän takaajanne.”
(todistaja)
Teitte, ja Jumala tietää, mitä teitte. Yksi yhteisö toista yhteisöä vastaan…
(määrällisesti ja laadullisesti)
Älkää siis tehkö valoistanne riidan välineitä keskuudessanne, älkääkä olko kuin nainen, joka purkaa vahvasti kierretyn langan. Sillä Jumala koettelee teitä tällä. Hän selittää teille ne asiat, joista olette olleet erimielisiä, ylösnousemuksen päivänä.”
(Nahl, 16/91,92, ks. 93-95)
Toisaalta, jos ei-muslimivaltio osoittaa merkkejä tai viitteitä sopimuksen rikkomisesta, muslimeilla on oikeus rikkoa se. Jae kuuluu näin:
”Jos pelkäät jonkin kansan rikkovan sopimuksensa, riko sinäkin heidän kanssaan tekemäsi sopimus; sillä Jumala ei rakasta niitä, jotka pettävät.”
(Al-Anfal, 8/58)
Myös muslimimaiden ja ei-muslimimaiden välillä on mahdollista solmia erilaisia kauppasopimuksia. Näistä tärkeimpiä ovat tullisopimukset.
Tulliveron perusta ulottuu esiislamilaiselle, jahiliyyah-kaudelle. Profeetta Muhammed (rauha hänelle) asetti Medinan muuttoonsa jälkeen sopimuksia tehdessään joidenkin lähialueen arabiyhteisöjen kanssa ehdoksi, ettei näiden kanssa käydyssä kaupassa perittäisi tulliveroa (1/10). Tavoitteena oli elvyttää kauppaa Hijazin alueella. Siitä huolimatta ulkomaankaupassa oli käytössä kymmenesosa tai muu suuruinen vero.
(Abu Ubayd, al-Amwal, nro: 1618; M. Hamidullah, al-Wasa’iku’s-Siyasiyya, nro: 48, 84, 90, 94, 122, 181, 189)
Ensimmäisenä tulliveroasteikon laati kalifi Umar. Umar peri muslimeilta, jotka toivat tavaroita maahan, neljäskymmenesosan, zimmiltä kahdeskymmenesosan ja vihollismaan ei-muslimiväestöltä kymmenesosan tulliveroa.
(Abu Yusuf, al-Harac, 145; as-Serahsi, al-Mabsut, 11, 199)
Kun kalifi Ömer sai tietää, että vieraat maat perivät muslimeilta kymmenen prosentin tulliveron, hänkin
”vastavuoroisuusperiaate”
sovelsi periaatetta, jonka mukaan ulkomaalaisilta perittiin sama määrä veroja.
Yhteenvetona voidaan todeta, että islamilainen yhteiskunta voi ratkaista tullimääriä koskevat kysymykset tuonti- ja vientisuhteissa naapurimaiden ja -yhteiskuntien kanssa keskinäisten tullitariffien ja sopimusten puitteissa.
Täydellinen tullien poistaminen yhteismarkkinoiden luomiseksi on myös mahdollista. Kuitenkin on ehdottoman tärkeää, ettei mikään näistä sopimuksista ole islamilaisen yhteiskunnan vastainen, eikä niissä ole tavoitteena vahingoittaa islamilaista yhteiskuntaa yksipuolisilla toimenpiteillä.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
