Arvoisa veljemme,
Islamilaisen lainoppijärjestelmän tutkijat jakavat uskonnolliset auktoriteetit kahteen ryhmään: absoluuttiset auktoriteetit ja rajoitetut auktoriteetit.
Ehdoton uskonnollinen auktoriteetti,
he ovat henkilöitä, joilla on pätevyys antaa uskonnollisia lausuntoja kaikissa šeriat-oikeudellisissa asioissa.
Rajoitettu ictihad-oikeus
Osa heistä on päteviä tekemään ijtihadia joissakin asioissa, mutta ei kaikissa. Nämä, jotka eivät kykene tekemään ijtihadia tietyissä asioissa, noudattavat muiden ehdottomien mujtahidien mielipiteitä.
Uskonoppinut ei voi johtaa päätelmiä pelkästään omasta järjestään, mielikuvituksestaan ja tunteistaan.
Hän voi kuitenkin, edellyttäen että hän on käyttänyt kaiken kykynsä, selvittää uskonnon toissijaisia kysymyksiä, jotka eivät liity uskoon, ja jotka piilevät šariaattisissa todisteissa; muussa tapauksessa hän on vastuussa.
Uskonnollisten oppineiden tasot eroavat toisistaan. Joidenkin arvoaste on korkeampi ja heillä on enemmän vaikutusvaltaa.
Fukahan luokkia on seitsemän.
1.
Šaria-oikeuden oppinut (tai: šaria-oikeuden asiantuntija)
: Tähän
ehdoton uskonnollinen auktoriteetti
sanotaan. Ei ole pakko jäljitellä toista uskonnollista auktoriteettia, ei periaatteessa eikä yksityiskohdissa.
Heitä ovat muun muassa imaami Abu Hanifa, imaami Malik, imaami Shafi’i ja imaami Hanbali.
2. Mezhep-sisäinen ictihad-harjoittaja:
Ijtihadissa he ovat mujtahideja, jotka toimivat sen koulukunnan menetelmien ja sääntöjen mukaisesti, jota heidän uskonnolliset johtajansa ovat hyväksyneet;
Imam Abu Yusuf, Imam Muhammad
esim.
3. Kysymyksessä oleva uskonnollinen auktoriteetti:
Niitä juristeja, jotka pystyvät tekemään itsenäisiä tulkintoja sellaisissa asioissa, joista ei ole olemassa ennakkopäätöstä heidän omassa koulukunnassaan, kutsutaan mujtahideiksi. Esimerkiksi:
Abu Hasan al-Kerhi, Shams al-Aimma al-Hulwani, Imam Serahsi
Monet muutkin henkilöt… Nämä henkilöt eivät ole koskaan vastustaneet uskonnollisten koulukuntien johtajia sen enempää periaatteissa kuin yksityiskohdissa. He ovat ainoastaan tehneet uusia tulkintoja heidän asettamiensa periaatteiden ja sääntöjen mukaisesti.
4. Ashab-ı Tahriç:
Nämä henkilöt ovat mukallideja, joilla ei ole itsenäistä tulkintakykyä. He ovat sellaisia fakiheja, jotka pystyvät selittämään ja tulkitsemaan omilta uskonnollisilta johtajiltaan peräisin olevia, useita tulkintamahdollisuuksia sisältäviä, mutta tarkasti määriteltyjä kysymyksiä. Esimerkiksi:
Cessâs, Abu Bakr al-Razi
kuten esimerkiksi nämä kuuluisat henkilöt.
5. Valintaryhmä:
Ulema-i kiramilla on valta valita uskonnollisessa koulukunnassaan esiintyvistä erilaisista tulkinnoista se, joka parhaiten vastaa kansan tapoja, perinteitä ja ajan vaatimuksia. Esimerkiksi: Kuuluisa ”Kuduri”-kirjan tekijä…
Abu’l Hasan,
Hidaye Sahibi
Šeikki-ul-Islam Merğinâni
esim.
6. Valituslautakunta:
Nämä eivät ole mielivaltaisia valintoja, vaan kyseessä ovat henkilöt, jotka pystyvät erottamaan vahvat ja heikot säännökset omassa koulukunnassaan. Esimerkiksi Kenzin tekijä Nesefi, Muhtarin tekijä Abu Fazl Mujaddidi al-Mawsili, Vikayen tekijä Tajush-Sharia Mahmud Bukhari jne…
7. Taklidin kannattajat:
He ovat fiqh-oppineita, jotka eivät ole saavuttaneet mujtahid-tasoa. Esimerkiksi Ibn Abidin…
On huomionarvoista, että näin suuri oppinut, joka on kahdeksanosaisen, hanafittisen koulukunnan perusteoksena pidetyn fiqh-kirjan tekijä, luetaan ictihad-kysymyksessä nykyään mukana olevien tahojen toimesta mujtahidien seitsemänteen tasoon.
* * *
Huomautus:
Lisätietoja saat Osman Keskioğlulta.
”Ijtihad-oppineiden arvoasteet”
Suosittelemme myös lukemaan seuraavan nimisen artikkelin:
Ijtihad-oppineiden asteet
Tabakat-ı Fukuhâ:
Islamilaiset kirjailijat ovat antaneet jokaiselle oppineelle sille kuuluvan aseman; he ovat luokitelleet mufassirit (Koraanin tulkitsijat), muhaddithit (hadith-kertojat) ja fakihat (oikeusoppineet) heidän tieteellisen pätevyytensä mukaan eri tasoille. Näitä koskevia teoksia kutsutaan nimellä ”Tabakât”. Teoksia, jotka luokittelevat fakihat, kutsutaan nimellä ”Tabakatu Fukahâ”. Islamin alkuaikoina, Sahabien ja Tabiinien aikoina, islamilaisia oppineita ei jaettu eri tasoihin. Itse asiassa, tuolloin ei edes käytetty sanaa fakiha nykyisessä merkityksessään. Fikh-koulukunnat eivät olleet vielä syntyneet. Tuona aikana jokainen oppinut, suuri tai pieni, toimi oman tietonsa mukaan, eikä kukaan jäljitellyt ketään. Jos heillä oli jokin tuntematon asia, he kysyivät ja oppivat sen toisiltaan. Kukaan ei liittynyt mihinkään Sahabien tai Tabiinien fakihoista, vaan kysyi haluamaltaan oppineelta. Nykyisessä merkityksessä ei ollut mitään koulukuntaa. Mutta Tabiinien aikakauden loppua kohti alkoi vähitellen syntyä ictihad-koulukuntia ja fikh alkoi opettaa erillisenä oppiaineena, ja fakihat jaettiin ryhmiin ictihad-lausuntojen mukaan. Irakissa Imam-i A’zam Abu Hanifa, Hijazissa Imam Malik ja Egyptissä Imam Shafi’i kaltaiset suuret mujtahidit tutkivat fikh-kysymyksiä ja antoivat niille ratkaisut. Tällä tavoin he loivat sekä usul-u fikhin (oikeusoppineen periaatteet) että furu-u fikhin (oikeusoppineen yksityiskohdat) perusteet, ja syntyi enemmän tai vähemmän toisistaan poikkeavia fikh-koulukuntia, joilla oli omat periaatteensa, sääntönsä, yleiset ja yksityiskohtaiset säädöksensä. Sitten alettiin noudattaa näiden mujtahidien ictihad-lausuntoja ja kulkea heidän polkuaan. Ja näitä fikh-koulukuntia kutsuttiin ”Mezhebiksi”. Koska koulukunnan perustaja oli niiden johtaja ja pää, jotka häntä seurasivat, häntä kutsuttiin myös mezheb-imamiksi. Koulukuntien imaamien maine levisi kaikkialle. Tuhannet tiedonhaluiset opiskelijat tulivat joukoittain opiskelemaan näiltä imaameilta ja levittivät oppimaansa palatessaan kotimaahansa. Näin koulukunnat tulivat tunnetuiksi ja levisivät kaikkialle. Jokaisen imaamin kannattajien määrä kasvoi. Heitä alettiin pitää koulukuntien perustajina. Koulukuntiin viitattiin niiden perustajien nimillä: ”Hanafi-koulukunta”, ”Shafi’i-koulukunta” jne. Näin syntyivät neljä koulukuntaa: Hanafi, Shafi’i, Maliki ja Hanbali. Näiden neljän imaamin lisäksi oli muitakin koulukuntien imaameja. Hasan Basri, Ibn-i Şübrüme, Ibn-i Ebi Leylâ, Evzâî, Süiyân-ı Sevrî, Leys Ibn-i Sa’d, Süfyân Ibn-i Uyeyne, İshak Ibn-i Râhûye, Ebû Sevr İbrâhim, Dâvud-ı Zâhirî, Ibn-i Cerîr Taberî, Amr b. Hâris, Abdullâh b. Ebû Ca’fer, Ebû Ubeyd Kasım b. Selâm, Ibn-i Huzeyme, Ibn-i Nasr Mervezî, Ibn-i Münzir Nîsâbûrî jne. Nämä noin 17 henkilöä ja muutkin olivat omien koulukuntiensa perustajia. Joidenkin koulukunta jäi vain heidän omaan elinaikaansa, toisten koulukunta jatkui jonkin aikaa, mutta sitten hävisi. Niiden kannattajat sulautuivat muihin koulukuntiin. Vuoden 400 jälkeen jäi jäljelle neljä koulukuntaa. Vaikka silloin tällöin ilmestyi itsenäisiä mujtahideja, jotka eivät olleet sitoutuneet mihinkään imaamiin, he eivät pystyneet perustamaan merkittävää ja vakiintunutta koulukuntaa. Näiden neljän uskonnollisen koulukunnan juristit on jaettu tasoihin heidän uskonnollisen auktoriteettinsa mukaan. Jokaisessa koulukunnassa on kirjoitettu teoksia, jotka käsittelevät eri tasoja uskonnollisessa oikeudessa.
Jokaisen uskonlahkon juristien luokittelu on tehty eri näkökulmista käsin:
Hanefien jako:
Hanafi-koulukunnan tunnetuin luokittelu on suuren turkkilaisen oppineen, edesmenneen Ibn-i Kemâlin luokittelu. Hänen mukaansa juristit jaetaan seitsemään luokkaan:
1. Uskonnossa itsenäiseen tulkintaan kykenevä, ehdoton tulkitsija (MÜCTEHİD-İ MUTLAK),
2. Uskonnonjohtaja (mujtahid) koulukunnassa,
3. Kysymyksissä, joissa on kyse ijtihadista,
4. Tahric Erbâbı,
5. Valintakelpoiset henkilöt,
6. Valituslautakunta,
7. Pelkkä jäljittelijä.
1. Ehdoton uskonnollinen auktoriteetti
Hän on mujtahid, joka ei koskaan jäljittele toista mujtahidia, ei usulissa eikä furuissa, vaan on ehdottomasti itsenäinen ictihad-tekijä. Neljän mezhebin perustajat, Imam-ı A’zam Ebu Hanife, Imam-ı Malik, Imam-ı Şafii, Imam Ahmed ibn-i Hanbel ja muut mujtahidit, kuuluvat tähän joukkoon. He ovat laatineet usul- ja kaidat ja johtaneet säädöksiä koskevat säännöt nasseista. He ovat kehittäneet ahkamit. Jokaisella heistä on oma ictihad-tiensä usulissa. He ovat mezhebin omistajia.
2. Uskonnonjuridiikan auktoriteetti
Mujtahid on henkilö, jolla on valtuus suoraan Koraanista ja sunnasta, eli šer’i-lähteistä, johtaa säädöksiä, mutta joka samalla noudattaa oman madhhabinsa imaamin ictihad-tapaa, toimien hänen menetelmiensä ja periaatteidensa mukaisesti ja noudattaen hänen linjaansa ictihadissa. Imam Abu Yusuf, Imam Muhammed ibn-i Hasan eş-Şeybani, Imam Züfer ja Imam Hasan ibn-i Ziyad ovat tällaisia mujtahideja. Vaikka he joissakin yksityiskohtaisissa kysymyksissä poikkesivat Imam-ı A’zamista, he noudattivat häntä ictihad-menetelmissä ja -periaatteissa. Heidän periaatteensa olivat samat. He käyttivät samoja todisteita ja samoja menetelmiä. Useimmissa Hanafi-fiqh:n kysymyksissä he kuitenkin poikkesivat Imam-ı A’zamista.
3. Asiassa, jossa on kyse ijtihadista (itsenäisestä uskonnollisesta tulkinnasta)
He ovat niitä, jotka tekevät ijtihadia asioissa, joista ei ole olemassa säädöstä. Heillä on valtuus antaa tuomio asioissa, joista ei ole olemassa imaameilta peräisin olevaa lausuntoa. He eivät voi sanoa mitään imaamien sanomisia vastaan. Näihin kuuluvat Hassaf, Tahavi, Abu’l-Hasan Kerhi, Shamsü’l-Eimme Helvâni, Shamsü’l-Eimme Serahsî, Fahru’l-İslam Pezdevî, Kâdıhân, Hulâsatu’l-Fetâvâ -teoksen tekijä Tahir Ahmed İftihârü’d-Din Buhârî, Zahire ja Muhit-ı Burhânî -teosten tekijä Burhânü’d-Din Mahmud Buhârî, tämän isä Sadru’s-Saîd Tâcüddîn Ahmed İbnü’l-Abdülâziz b. Mâze, tämän veli Sadru’ş-Şehîd Husâmü’d-Dîn Ömer İbn-i Abdü’l-Aziz b. Mâze ja näiden isä Sadr-ı Kebir Burhânu’l-Kebîr Burhânü’l-Eimme -nimellä tunnettu Abdü’l-Azîz b. Mâze. Nämä eivät vastusta uskonnollisen koulukunnan perustajaa uskonnollisissa periaatteissa ja yksityiskohdissa. He tekevät ijtihadia vain uusissa tapauksissa, joista ei ole olemassa uskonnollisessa koulukunnassa kerrottua, uskonnollisen koulukunnan imaamin asettamien periaatteiden mukaisesti ja hänen menetelmänsä mukaan. He ilmoittavat asian tuomion.
4. Tahric Erbâbı
Nämä ovat fakiheja, joilla on suuri taito fiqhissä. He eivät voi harjoittaa ijtihadia, mutta koska he ymmärtävät madhhabin periaatteet ja säännöt sekä fiqhin kysymykset, he selittävät madhhabin mujtahideilta peräisin olevia lausuntoja, joilla on useita tulkintamahdollisuuksia. He selittävät ne siten, että poistavat epäselvyydet. Samoin he löytävät ja päättelevät madhhabin periaatteiden ja sääntöjen mukaisesti uusien kysymysten ratkaisut, joista ei ole säädetty madhhabissa. Esimerkiksi Cessâs, Ebû Bekr Râzı ja hänen oppilaansa Ebû Abdillâh Cürcânî. Tahric on fiqhissä eräs vaihe ja taso. Valitettavasti sekin on myöhemmin pysähtynyt.
5. Valintakelpoiset
Delillere bakarak mevcut kavillerden ve rivayetlerden birini diğerine tercih etme yeteneğine sahip olanlar fakihlerdir. Bunlar delilleri incelemeye ve karşılaştırmaya ehildirler. Ancak tahric ashabı derecesine yükselemezler. Bunlar mezhebin hükümlerini ezberlemişlerdir. Bu bakımdan bir mesele hakkında mezhep imamlarının çeşitli görüş ve kavillerini süzüp bunlardan birini seçerler. Halkın ihtiyacına daha uygun, örf ve âdete daha uygun olanı alırlar. Bunlar bu tercih işini yaparken şu ifadeleri kullanırlar: “Rivayeten sahih veya eslah olan budur. Kıyasa erfahtır, nassa evfaktır, ahvat olan budur.” Muhtasar-ı Kuduri’nin sahibi Ebu’l-Hüseyn Kuduri, Hidâye’nin sahibi Şeyhü’l-İslâm Burhanü’d-Din Merginani, Fethu’l-Kadir’in sahibi Kemalü’d-Din İbn-i Humam… Tercih erbabından sayılırlar. Bazıları ise bu üç zatı meselelerde ictihad yeteneğine sahip olan III. tabakadan sayarlar. Eserlerindeki incelemeler bunu gösterir.
6. Temyiz-kumppanit
Ne ovat fakihejä, joilla ei ole kykyä valita, vaan ainoastaan erottaa toisistaan mezhebin ilmeiset ja harvinaiset rivayetit ja erottaa vahvat ja heikot lausunnot. Koska heillä on puutteita mezhebin todisteiden tutkimisessa ja selvittämisessä, eivätkä he omaa samanlaista näkemystä kuin valintakykyiset, heitä ei pidetä riittävinä erottamaan erilaisia lausuntoja toisistaan. He kuitenkin tuntevat mezhebin pääkirjat ja mezhebin olemassa olevat lausunnot, toisilleen vastakkaiset rivayetit, ja siksi he pystyvät erottamaan ja tunnistamaan, mitkä erilaisista lausunnoista, joiden esittäjää mezhebin kirjoissa ei ole mainittu, ovat ilmeisiä rivayetitä ja mitkä harvinaisia, ja mitkä niistä ovat johdettuja lausuntoja. Näyttää siltä, että erottelukykyiset ovat oppineet mezhebin lausunnot, kuten valintakykyisetkin. Mutta he eivät ole saavuttaneet valintakykyisten tasoa todisteiden hengen ja hienouksien ymmärtämisessä. Sekä todisteessä että hükümde he ovat mukallid-tasolla. Valintakykyiset ovat mukallid-tasolla vain todisteessä. Nämä ovat neljän tekstin (mütûn-i erbaa) – Kenz, Muhtar, Vikâye, Mecma’ – tekijät, jotka toimivat lähdeaineistona. Kenzin tekijä on Ebu’l-Berekât Hâfızü’d-Dîn Nesefî, Muhtarin tekijä on Ebu’l-Fazl Mecdüddîn Mevsilî, Vikâyenin tekijä on kuuluisa Sadru’ş-Şerîa’n isä Tâeü’ş-Şeria Mahmud Buhârî ja Mecma’n tekijä on Muzafferü’d-Dîn İbn-i Saatî.
Jos asiaa tarkastellaan reilusti, nämä henkilöt ovat suuria oppineita, joilla on taitoa sekä menetelmissä että yksityiskohdissa. Siksi olisi hieman epäoikeudenmukaista pitää heitä todisteiden ja huomioon ottamisen arvoisina. Heitä tulisi ainakin pitää valintakelpoisina, suhteessa heidän tieteelliseen kykyynsä. Jotkut oppineet lukevat Kenzin omistajan, Hafizü’d-Din Nesefin, niiden joukkoon, jotka ovat uskonnollisissa asioissa itsenäisiä tulkitsijoita. Tarkoituksena on sijoittaa hänet niiden joukkoon, jotka voivat antaa uusia tulkintoja.
7. Mahz-tyyppinen jäljittelijä
Nämä ovat pelkkiä jäljittelijöitä. Heillä ei ole ijtihad-kykyä. He eivät osaa valita tai erottaa mielipiteitä. Todellisuudessa he eivät edes kuulu fukaha-nimityksen piiriin. Heidän suurin ansionsa on tuhansien fikh-kysymysten muistaminen ja löytämiensä kysymysten, olivatpa ne kuivia tai tuoreita, teoksiinsa sisällyttäminen. He ovat täyttäneet muistinsa monilla kysymyksillä, mutta eivät ole tutkineet niiden todisteita ja päätyneet niihin perustuviin päätöksiin. He eivät ole fakih’it, vaan fikh’iä kantavat henkilöt. Heidän muistamansa kysymykset ovat todisteista erillisiä, pelkkää kuivaa siirtoa. He eivät edes mainitse kysymysten esittäjiä, vaan sanovat vain ”kıyle” (sanottiin). He kokoavat kirjojaan edeltäjiltään. Viime aikojen yleisin hakuteos ”Reddü’l-Muhtâr” on tällainen teos. Niissä olevat perustelut, pyrkimykset selittää säädösten syitä, eivät ole todellisia todisteita, vaan väittelyluonteisia puheita. Ehkä he sanovat asioita, joita ei ole edes tullut mieleen mezheb-omistajalle. He ovat koonneet löytämänsä asiat, valitsematta oikeita ja vääriä. İbn-i Kemâl vertaa näitä ”Hâtıbu’l-Leyl” – yöllä puita keräävään puunhakkaajaan. Mitä tahansa käsiinsä saavat, keräävät ne, erottamatta mätää terveestä. Suurin osa Hanefi fukaha’ista 800. hijri-vuoden jälkeen kuuluu tähän ryhmään.
Šafi’i-koulukunnan jaottelu:
Šāfi’it jaottelivat omat lakitieteilijänsä neljään luokkaan: itsenäiset mujtahidit, seuraavat mujtahidit, koulukuntansa mukaiset mujtahidit ja fatwoja antavat mujtahidit.
Ensimmäiset kaksi ovat absoluuttisia mujtahidejä (Müctehid-i Mutlak), ja kaksi viimeistä ovat rajoitettuja mujtahidejä (Müctehid-i Mukayyed). Jos vertaamme tätä Hanefilerin luokitteluun: itsenäinen mujtahid vastaa Hanefilerin uskonnollisissa asioissa mujtahidiksi kutsumiaan; riippuvainen mujtahid taas vastaa Hanefilerin koulukunnassa mujtahidiksi kutsumiaan. Shafiilerin koulukunnassa mujtahidiksi kutsumat vastaavat Hanefilerin ongelmissa ijtihadia tekeviä ja tahrîc-erbabıksi kutsumiaan. Nämä kaksi luokkaa yhdistyvät Shafiilerissä. Fetvassa mujtahidit vastaavat tercih-erbabıa. Temyiz-erbabıa ja mukallid-i mahzları Shafiiler eivät pidä fukahâ-ryhmään kuuluvina. Selitetään Shafiilerin luokittelu:
1. Itsenäinen uskonnollinen tulkitsija:
Hän on henkilö, jolla on ehdoton kyky harjoittaa ijtihadia kaikissa fiqh-kysymyksissä. Neljän sunnittikoulukunnan imaamit: Abu Hanifa, Shafi’i, Malik ja Ahmad ibn Hanbal, kuuluvat tähän joukkoon. Heillä on omat ijtihad-menetelmänsä.
2. Uskollinen Mujtahid
Hänellä on ehdottomasti ijtihad-kyky kaikissa uskonnollisissa asioissa. Hän on kuitenkin ijtihadissa noudattanut toisen itsenäisen mujtahidin menetelmää. Koska hän on liittynyt toiseen mujtahidiin, häntä pidetään liittoutuneena mujtahidina. Mielipiteen ja ijtihadin osalta hän ei ole millään tavalla alempi kuin itsenäinen mujtahid. Koska hän noudattaa edeltäjänsä, absoluuttisen mujtahidin, ijtihad-menetelmää, häntä pidetään erillisenä. Tässä mielessä liittoutuminen ei estä absoluuttista ijtihadia. Liittoutunut mujtahid, kuten absoluuttinen mujtahidkin, arvioi todisteita ja valitsee ne, jotka hän pitää sopivina ja asianmukaisina. Hänellä on siis oikeus tulkita todisteita. Tämän vuoksi hän voi olla eri mieltä joidenkin liittoutuneensa absoluuttisen mujtahidin lausuntojen kanssa. Niissä kohdissa, joissa hän on samaa mieltä, hän ei kuitenkaan jäljittele häntä, vaan hänen ijtihadinsa ja mielipiteensä ovat yhtäpitäviä. Šafi’i-fuqahā’sta; Kaffāl-i Sagīr, Abū Bakr Marwazī, Abū Ishāk Šīrāzī, ja Šeih Abū Alī Marwazī, joka tunnetaan nimellä Kadī Hüseyin, ovat sanoneet: ”Me emme ole Imām Šafi’in mukallidit. Meidän mielipiteemme on yhtäpitävä hänen mielipiteensä kanssa.” Jos liittoutuneen mujtahidin eri mieltä olevat asiat ovat enemmän kuin samaa mieltä olevat, Šafi’i-menetelmän mukaan, näiden mujtahidien omat ijtihadit, ”jotka poikkeavat mezhebin omistajasta”, eivät katsota Šafi’i-mezhebin mukaisiksi lausunnoiksi. Niitä ei pidetä mezhebin lausuntoina. Niitä pidetään muiden mezhebien lausuntoina. Tämän mukaisesti Cem’u’l-Cevāmi’n tekijä Ibn-i Sübkī, joka mainitaan Tabakāt-ı Kübrā’ssa ”neljä Muhammedinä”, Muhammed Ibn-i Cerīr Tāberī, Muhammed Ibn-i Huzeyme Nišābūrī, Muhammed Ibn-i Münzir Nišābūrī, Muhammed Ibn-i Nasr Marwazī, vaikka he olivatkin Šafi’i-mezhebin jäseniä, heidän ijtihadissaan Imām Šafi’ille vastustamiset olivat enemmän kuin yhtäpitävyydet, joten heidän ijtihadinsa ei ole katsottu Šafi’i-mezhebin lausunnoiksi eikä niitä ole otettu Šafi’i-kirjoihin. Nämä neljä Muhammed-nimistä henkilöä on katsottu saavuttaneen ehdottoman mujtahid-tason ja he ovat katkaisseet siteensä šāfi’ī-koulukuntaan. Heitä on pidetty itsenäisten koulukuntien perustajina. Ibn-i Cerîr-i Tâberîn ja Huzeymen fiqh-koulukunnat eivät kestäneet kauan, vaan ne sammuivat yhdessä muiden hävinneiden koulukuntien kanssa.
Tämä asia on samoin Maliki-mezhebinde. Müntesib-muctehid-tasolla oleva muctehidin erikseen esittämät, mezhep-imamista poikkeavat kysymykset ja ijtihadit eivät lueta Maliki-mezhebinin kantaan. Ahkâmu’l-Kur’ânin tekijä Kadî İbn-i Arabi Ebû Bekr ja İbn-i Abdilber, vaikka luetaan Maliki-fukahâ’dan, koska he ovat saavuttaneet absoluuttisen ijtihad-tason, heidän erikseen esittämänsä kannat eivät lueta Maliki-mezhebinin kantaan. Mutta tämä Şafiî ja Maliki mezheplerinde vallitseva usul ei ole näin Hanefi mezhebinde. İmam-ı Ebû Yûsuf ja İmam-ı Muhammed b. Hasan Şeybânî, vaikka vastustivat opettajansa İmam-ı A’zam Ebû Hanîfe’yi mezhebinin 2/3 kysymyksessä, jopa joissakin usul ve kaidelerde, heidän İmam-ı A’zam’a vastakkaiset ijtihadları luetaan Hanefi mezhebinin kantaan, eikä niitä pidetä Hanefi mezhebinin ulkopuolella. Syy tähän on, että näillä kahdella imamilla on Hanefi mezhebinde tosiasiallinen perustamis-oikeus. Şâh Veliyu’llâh Dehlevi’nin sanoin, Hanefi mezhebi on itse asiassa kolmen imamin mezhebinin yhdistelmä (Ebû Hanife, Ebû Yûsuf, İmam-ı Muhammed). Kolmen imamin kannat on koottu İmam-ı Muhammedin kirjoihin. Siksi İmam-ı Muhammed’e sanotaan: Hanefi mezhebinin kirjoittaja. İmam-ı A’zam’a ”İmam-ı Evvel”, Ebû Yûsuf’a ”İmam-ı Sânî”, Muhammed’e ”İmam-ı Sâlis”, ja kolmelle yhdessä sanotaan kolme imami. I. ja II. sanotaan Şeyhayn, II. Ensimmäiselle ja kolmannelle sanotaan Imameyn tai Sahibeyn, ensimmäiselle ja kolmannelle Tarafeyn. Monesti heidän näkemyksensä katsotaan opettajiensa näkemyksiä paremmiksi. Abu Yusuf toimi pitkään tuomarina, joten kokeneena käytännön osaajana hänen sanansa on arvovaltainen ”Ahkam-ı Kaza” -teoksessa, joka käsittelee oikeudenkäyntimenettelyyn liittyviä kysymyksiä.
3. Neissä uskonnollisissa koulukunnissa, joissa on mujtahidit
Nämä henkilöt tekevät ijtihadia (itsenäistä tulkintaa) uskonnollisen koulukunnan periaatteiden ja sääntöjen puitteissa. He eivät tee ijtihadia, joka olisi ristiriidassa koulukunnan perustajan näkemysten kanssa. He tekevät ijtihadia selventääkseen uusien tilanteiden sääntöjä, joista ei ole selkeää lausuntoa koulukunnassa. Jopa tässä asiassa he usein jättävät uuden ijtihadin tekemättä ja turvautuvat tahrîc-menetelmään (johtopäätösten tekeminen olemassa olevista säännöistä). Koska he ovat sitoutuneet koulukunnan periaatteisiin ja sääntöihin, jopa ristiriitaiset näkemykset voidaan joskus lukea koulukunnan piiriin. Näitä henkilöitä kutsutaan myös nimillä ehl-i tahrîc ja ashâb-ı vücûh.
4. Fatwaa antavat mujtahidit:
Hanefien mielestä *tercih erbâbı* ovat mujtahidit. Heillä on valtuus valita toisistaan poikkeavista mielipiteistä jokin ja antaa sen mukainen fatwa. Heillä ei ole kykyä johtaa sääntöjä suoraan todisteista. He ovat perehtyneitä ja laaja-alaisia asiantuntijoita omassa koulukunnassaan. Heillä on kyky valita jokin mielipide toisen sijaan sen perusteella, mihin todisteeseen se perustuu. Näin ollen, kun hanefien mujtahidit jaetaan seitsemään tasoon, šafiit jaottavat ne neljään asteeseen.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
