Arvoisa veljemme,
Kaikkeuden Herran
Siunattu sielu kaipasi täydellistä yksinäisyyttä kuuden kuukauden jakson jälkeen, jolloin se oli elänyt uskollisissa unelmissa. Yhteiskunnasta eristäytyminen ja ajatustensa kanssa yksin oleminen oli sen suurin toive… Sillä sen sielu oli kyllästynyt sen yhteiskunnan moraalittomuuteen, julmuuteen ja pimeyteen.
Hänelle oli ikään kuin opetettu yksinäisyyttä. Niin paljon, että hän saattoi luopua kaikesta muusta, mutta ei koskaan ihmisistä erossa olemisesta, yksin universumin ja oman ajatusmaailmansa kanssa. Siksi häntä nähtiin harvoin Mekassa, ja hän valitsi aina syrjäisiä paikkoja, kaukana ihmisistä, missä hän uppoutui yksityiseen mietiskelyyn.
Ja tuon yksinäisyyden aikana hän kyseli ikään kuin vuorilta, kiviltä, maalta, taivaalta, koko kosmoksen luomisen syytä, ihmisten tänne maailmaan lähettämisen tarkoitusta ja päämääriä. Mutta näihin kysymyksiin eivät vastanneet Hiran kalliot, eivät äärettömät aavikot, ei päivän valoisa aurinko, ei yön kuu, eivät kimaltelevat tähdet, eivätkä ohikiitävät pilvet. Ja hän vietti päiviään ja öitään hämmästyksessä, ettei saanut vastauksia näihin kysymyksiinsä.
Kyllä, Kaikkeuden ylpeyden arvoisan sielu halusi näennäisesti yksinäisyyttä. Todellisuudessa se kantoi sielunsa syvyyksissä halua olla yhteydessä Kaikkeuden luojaan, Jumalaan. Se oli halu saavuttaa ikuisuus yksinäisyydessä.
Tämä tila on nähty enemmän tai vähemmän lähes kaikkien profeettojen elämässä juuri ennen ilmoituksen saamista. Mooses vietti neljäkymmentä päivää Siinainvuorella eristyksissä maailmasta, paastoten, ennen kuin hänestä tuli profeetta. Myös Jeesus vietti neljäkymmentä päivää hiljaisessa metsässä, erossa kaikesta, antautuen palvontaan.1
1. Seyyid Süleyman Nedvî, Asr-ı Saadet, Kääntäjä: Ali Genceli, 1:44-45.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
