Arvoisa veljemme,
Historialliset tapahtumat ja yksilöiden ja yhteiskuntien kokemukset ovat kuin kirkas peili, joka valaisee tulevaisuutta. Kansakunnat voivat oppia ja ottaa monia opiksi historiallisista tapahtumista. Tulevaisuuteen valmistautuessa on välttämätöntä hyödyntää näitä kokemuksia ja pyrkiä välttämään menneisyydessä tehtyjen virheiden toistamista. Jumala itse asiassa sanoo eräässä jakeessa (suomennos):
”Sano: ’Kiertäkää maata ja katsokaa, millainen oli niiden loppu, jotka olivat ennen teitä!’”
(Kreikkalainen, 30/42)
Meidän ei pidä koskaan unohtaa tätä jaetta ja menneitä historiallisia tapahtumia, ja meidän on vältettävä kaikin keinoin toimia, jotka rikkovat muslimien yhtenäisyyttä ja eheyttä.
Kyllä, maailman järjestys ja kuri riippuvat kuuliaisuudesta.
Sillä
kuuliaisuus,
se on järjestyksen ja kurin perusta.
Se on siunauksen ja runsauden, rauhan ja tyyneyden, yhtenäisyyden ja solidaarisuuden perusta. Sille alistuva saavuttaa tavoitteensa; hän saavuttaa maallisen ja taivaallisen onnen.
Ensinnäkin, on velvollisuus totella Allahia, koko kaikkeuden Luojaa, jolle jokainen olento on ehdottomasti kuuliainen, sitten profeettaa (rauha hänelle), joka on kaikkeuden luomisen syy, ja lisäksi myös valtionjohtajaa. Kuitenkin, ketään ei saa rangaista, joka ajattelee eri tavalla kuin valtionjohtaja, mutta ei yritä kapinaa. Sillä…
”Totuuden noudattamatta jättäminen on eri asia kuin kapina.”
Tässä yhteydessä on hyödyllistä muistuttaa seuraavasta arvioinnista, jotta asia ymmärrettäisiin paremmin ja jotta ymmärrettäisiin, että tehdyt päätökset ovat myös oikeudenmukaisia.
Fiqhissä
”lähtö” tai ”matkaanlähtö”
ja
”lisenssi”
On olemassa kaksi peruskäsitettä, jotka tunnetaan nimellä. Näistä käsitteistä ensimmäinen on
”takva”
toinen on
”fatwa”
on.
Periaatteena on elää ja tuomita hurskauden mukaan, mutta vaikeissa tilanteissa fatwan mukainen toiminta ja tuomitseminen on ollut yhteisölle avoinna oleva helpotuskeino.
Siksi tällaisten asioiden ja tapahtumien arvioiminen vain uskonnollisen hurskauden näkökulmasta voi johtaa meidät harhaan. Se, että kaikkien uskonnollisten oppineidemme hurskaus on tunnettua, ja he ovat näyttäneet ummalle fatwojen (uskonnollisten lausuntojen) tietä, voi olla hyvä todiste tästä.
Erityisesti valtionhallinnossa rangaistuskysymyksiä arvioitaessa nousee esiin kaksi oikeudenmukaisuuden käsitettä:
Yksi niistä on se, joka on puhdas, vilpitön, ehdoton ja hurskas.
”Puhdas oikeudenmukaisuus”
toinen on vaikeissa tilanteissa annettu ja
”Puhdas Oikeudenmukaisuus”
ympäristöissä, joissa sitä ei voida soveltaa, voidaan soveltaa fatwa-päätöksenä,
”Suhteellinen Oikeudenmukaisuus”
on.
Ryhmä, johon kuului merkittäviä sahabeja, kuten kymmenen joukkoon luvattua (al-`Ashara al-Mubashshara) kuuluva Talha ja Zubayr, sekä äitimme Aisha (olkoon Allah heihin kaikkiin tyytyväinen), vaati Hz. Osmanin (ra) murhaajien ja sekaannuksen aiheuttajien rankaisemista.
”Profeetta Muhammedin (rauha hänelle), Abu Bakrin (ra) ja Omarin (ra) aikoina voitiin soveltaa ”täydellistä oikeudenmukaisuutta”. Mutta nyt tilanne on niin sekava, ettemme voi enää toimia sen mukaan. Siksi meidän on tuomittava ”suhteellisen oikeudenmukaisuuden” perusteella.”
ovat ilmaisseet olevansa sitä mieltä.
Vaikka tilanne oli tällainen jo Sahaben aikakaudella, niin Osmanien valtakunnan aikana…
”Suhteellinen Oikeudenmukaisuus”
kuuluu kuolemanrangaistuksiin ja rangaistuksiin, joita on sovellettu sen puitteissa ja aikansa oppineiden antamien uskonnollisten säädösten mukaisesti;
”Miksi aito oikeudenmukaisuus?”
Ei ole asianmukaista arvostella sillä perusteella, että sääntöjä ei ole noudatettu.
Dede Efendi, joka välitti šariaattisäädöksiä käsittelevistä teoksista peräisin olevia määräyksiä ja osoitti myös niiden lähteet yksitellen,
”Valtiomiehen käsikirja”
teoksessaan hän toteaa seuraavaa:
”Valtionjärjestyksen järkkymiseen johtava,
On annettu fatwa, jonka mukaan ne, jotka yllyttävät fitneeseen ja korruptioon, voidaan tappaa, vaikka he eivät itse olisikaan suorittaneet näitä pahoja tekoja. Lisäksi, jotta tätä hallitsijalle kuuluvaa poliittista oikeutta voitaisiin soveltaa, ei ole välttämätöntä, että korruptio on tosiasiallisesti toteutunut ja että syyllinen henkilö on todella paha ja syytetty. Koska korruption estäminen ennen sen tapahtumista on helpompaa kuin sen poistaminen sen jälkeen. Hurskaan hallitsijan, joka pelkää, että harhaoppisen harhaoppi leviää, on sallittua teloittaa kapinaan yrittävä henkilö, jotta hän voi suojella kansaansa heidän pahuudeltaan ja ylläpitää maailmanjärjestystä.”
Hanafi
ja
Hanbeli-koulukunta
useimmat uskonlahkojen johtajat,
”maailmanjärjestyksen ylläpitämiseksi voidaan langettaa kuolemanrangaistus”
he ovat sanoneet.
Siksi ottomaanien sulttaanit, nähdessään valtion säilymisen edellyttävän yksinvaltaa, teloittivat veljensä ja lapsensa, jotka yrittivät hajottaa valtakuntaa, ei omista henkilökohtaisista intohimoistaan, vaan šejhülislamin fatwan perusteella, valtion säilymisen ja kansan turvallisuuden vuoksi. He olivat tässä asiassa erittäin tarkkoja ja valppaita, eivätkä koskaan sallineet tällaisia toimia. Yhden ihmisen kuoleman hinnalla he pelastivat tuhansia ihmisiä ja valtion.
Esimerkiksi, kun Yavuz Sultan Selim nousi valtaistuimelle, hän joutui vastakkain toisaalta valtakunnan tulevaisuutta uhkaavien vihollisten ja toisaalta sisäistä rauhaa häiritsevien prinssien kanssa. Kuten jokaisessa vallanvaihdoksessa, monien valtaistuimelle pyrkivien prinssien oli määrä kuolla. Jos he olisivat eläneet, valtakunta olisi menetetty, sisällissota olisi syttynyt ja maa olisi verenvuodatuksessa. Ehkäpä Istanbul, joka tänään on maailman silmäterä, ja Anatolia, vallan keskus, eivät olisi meidän hallussamme.
Juuri näiden kauheiden vaarojen torjumiseksi ja valtion säilymisen sekä kansakunnan turvallisuuden vuoksi, jotkut, kuten Yavuz Sultan Selim,
Sulttaanit joutuivat antamiensa uskonnollisten säädösten vuoksi teloittamaan joitakin prinssjä ja osan valtiomiehistä.
Esimerkiksi Yavuz Selimin veli.
Prinssi Ahmed
, joka ei tunnustanut hänen valtaansa, julisti hänelle sodan alaisineen joukkoineen, ja hävittyään tämän sisällissodan hänet teloitettiin lain mukaan. Myös hänen eniten rakastamansa veli
Pelko
Hän oli teloittanut veljensä, koska tämä oli tehnyt yhteistyötä rosvojen kanssa. Kerrotaan, että Yavuz itki surusta ja murheesta päivätolkulla veljensä teloituksen jälkeen. Hän piti kuitenkin valtion säilymistä ja kansakunnan turvallisuutta henkilökohtaisen kiintymyksensä ja rakkautensa yläpuolella.
Yavuz Sultan Selim pani kuolemantuomiot šeiḫülislamilta saadun fatwan perusteella ja testamenttasi, että nämä fatwat tulisi haudata hänen kanssaan samaan hautaan, ja sanoi näin:
”Minä otan nämä uskonnolliset päätökset ja tekemäni toimet todisteeksi Jumalan edessä.”
Valitettavasti on niitä, jotka eivät ymmärrä asian välttämättömyyttä ja herkkyyttä, ja jotka pyrkivät tahallaan levittämään tätä uhrausta julmuutena ja raakuutena. On järjetöntä ja omantunnon vastaista jättää huomiotta ne lukuisat aineelliset ja henkiset palvelut, joita osmanit ovat tehneet islamilaiselle maailmalle ja ihmiskunnalle, ja takertua sen sijaan tällaisiin vähäpätöisiin asioihin.
Lähteet:
– Mehmed Kırkıncı, Islamilainen liitto ja Yavuz Sultan Selim, Zafer-kustantamo.
– Ahmet Uğur, Yavuz Sultan Selimin poliittinen ja sotilaallinen elämä.
– Ahmet Akgündüz, Osmanien lakikokoelmat, osa 1 (Fatihin lakikokoelma), FEY-säätiön julkaisut, Kemal Paşa-Zade, Defter. IV, v. 113a.; M. Arif, Fatihin lakikokoelma, Tarih-i Osmani Encümeni Mecmuası, 1330 H.
– Ahmet Akgündüz – Dos. Dr. Said Öztürk, Tuntematon Osmanien valtakunta, 1999 Istanbul.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
