– Miksi sulttaani Murad III sulki Takiyüddinin observatorion?
Arvoisa veljemme,
Tätä tapausta kannattaa selostaa yksityiskohtaisesti.
Oikea nimi
Taqiy al-Din Muhammad ibn Ma’ruf
ja arvonimenkin
al-Rāṣid
eli
tähtitieteilijä
Takıyyuddin syntyi Damaskoksessa vuonna 1521. Hänen isänsä oli Egyptin merkittävimpiä oppineita. Takıyyuddin opiskeli Egyptissä ja Damaskoksessa, minkä jälkeen hän siirtyi Istanbuliin ja täydensi opintojaan tunnettujen opettajien johdolla. Hän palasi takaisin Egyptiin ja opiskeli siellä myös astronomiaa. Sultan Selim II:n valtakaudella hän palasi Istanbuliin ja nimitettiin vuonna 979/1571 hovitähtitieteilijäksi (Müneccimbaşı), jolloin hän vauhditti astronomisia tutkimuksiaan Istanbulissa.
Taqiyuddin yritti selittää valtion virkamiehille, että tähtitieteellisissä laskelmissa käytetty vanha Uluğ Bey Zîc oli täysin vanhentunut ja se oli ehdottomasti uudistettava.
Šeyhülislâm Hoca Sadeddiniltä
Hän herätti huomion III. Muradissa vakavilla neuvoillaan ja perusti Istanbulin observatorion Tophane Bayırı’lle, eli lähelle paikkaa, jossa nyt sijaitsee Ranskan suurlähetystö.
III. Muradın käskystä tämän observatorion kaikki kulut katettiin valtion kassasta, ja tähän tarkoitukseen käytettiin 10 000 kultakolikkoa.
Hänelle myönnettiin myös 3 000 kultarahan arvoinen läänitys. Kunnes tämä paikka perustettiin, hän jatkoi työtään Galata-tornissa.
Perustettu 987/1579′
lopeta.
Müneccimbaşı Takıyyuddin Efendi oli tässä suhteessa edelläkävijä. Sillä Euroopassa Tycho Brahen, Tanskan kuningas Fredrik II:n kannustamana, rakentama observatorio oli saatu valmiiksi vasta vuonna 1585. Osmanien valtakunta oli lähes 10 vuotta edellä. Takıyyuddin julkaisi tällä alalla lähes 20 teosta ja jatkoi tutkimuksiaan keskeytyksettä kuolemaansa saakka vuonna 1585, vaikka hänen työtään yritettiin estää.
Vuosina 1577–1580 Hoca Sadeddiniltä viran perinyt šeyhülislâm.
Kâdî-zâde Ahmed Şemseddin Efendi
Hän oli suora ja rehellinen mies. Hän oli toimeenpannut monia sulttaanin käskyjä.
”on ristiriidassa šarian kanssa”
hän kieltäytyi sanoen näin. Hän teki kaikkensa, jotta tuomarit olisivat protokollassa Beylerbeyien edellä.
Joissakin asioissa on kuitenkin nähtävissä henkilökohtaisten erimielisyyksien vaikutus.
”Yritykset ennustaa tulevaisuutta perehtymällä astronomian salaisuuksiin toisivat valtiolle epäonnea.”
perustelulla, että hän antoi III. Muradille määräyksen Takıyyüddinin rakentaman observatorion purkamiseksi.
Šeikülislamin määräyksestä noudattava sulttaani antoi laivastokomentaja Kılıç Ali Pašalle ehdottoman käskyn observatorion purkamiseksi, ja valitettavasti Istanbulin observatorio purettiin.
Tällaista päätöstä ei voida hyväksyä. Mutta se, mihin šeyhülislâm vastusti, oli…
Se on ennustamista, eli tulevaisuutta koskevien uutisten kertomista.
Kirjailijat, jotka pyrkivät käyttämään tätä asiaa Osmanien valtakuntaa vastaan, vastustavat voimakkaasti astrologiaa muissa asioissa, mutta tässä he omaksuvat erilaisen lähestymistavan. Kaksinaismoralisuutta ei pitäisi harjoittaa.
Tämä asia saattoi olla myös erimielisyyden aihe Šeyhülislâmın ja muiden viranomaisten välillä. Tiedämme myöhemmin, että Kâdî-zâdeler aiheuttivat äärimmäisine ajatuksineen ja asenteineen kylmän taantumuksen tuulen puhaltamisen Osmanien historiassa. Vaikka Šeyhülislâmia ei voida asettaa samaan kategoriaan Kâdî-zâdeler ile, niin Kâdî-zâdeler ja muut vastaavat kylmän taantumuksen kannattajat…
Kâtip Çelebi
panee asialle pisteen, ja me olemme täysin samaa mieltä:
”Muslimeiden sulttaanin uskonnollinen velvollisuus on kurittaa tällaisia kylmäverisiä fanaatikkoja, olivatpa he keitä tahansa. Sillä menneisyydessä on näiden fanaatikkojen takia syntynyt paljon pahuutta. Ei tule antaa tilaa näille, olivatpa he Halveti- tai Kadizadeli-lahkoon kuuluvia tyhmyreitä, huolimatta heidän näennäisestä hurskaudestaan. Maailmanjärjestys on mahdollista vain ja ainoastaan silloin, kun kansa ei ylitä sille asetettuja rajoja.”
Paikallisia ja tiettyjen henkilöiden ajattelutapaan liittyviä virheitä ei tule yleistää. On totta, että tämä ilmiö hidasti tieteen kehitystä Osmanien valtakunnassa, mutta ei ole totta, että se oli yleinen ajattelutapa koko Osmanien valtakunnassa. Sillä jo Fatihin ajalta lähtien historioitsijat ovat olleet hyvin perillä tästä aiheesta.
Lähteet:
– Ahmet Akgündüz – Said Öztürk, Tuntematon Ottomaanien valtakunta, OSAV, Istanbul, 1999;
– Takıyyuddin, Cedâvil-i Rasadiye, Istanbulin observatorion kirjasto, nro 378;
– Âlât’ür-Rasadiyye li Zîc-i Şehinşâhiyye, Istanbulin yliopisto, käsikirjoitusnumero 1993;
– Nev’izade Atâî, Hadâık, Şakâik Zeyli, osa II, s. 286-287;
– Kâtip Çelebi, Mizan’-ül-Hakk, Istanbul 1286, s. 122-123;
– Döğen, Şaban, Muslim Scholars Encyclopedia I-II, Istanbul 1992, vol. II, pp. 633-643;
– Ünver, Süheyl, Istanbulin observatorio, Ankara 1969;
– Esimerkki asian vääristelystä, ks. Yılmaz, Osmanlı’nın Arka Bahçesi, s. 82-90.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
