– Islamilaisen uskon mukaan jopa pahimmassa ihmisessä on ripaus Jumalan valoa (korjatkaa, jos olen väärässä). Miten Luoja, joka on itsekin vain ripaus omaa valoaan, voi suostua siihen, että ihminen palaa ikuisesti?
– Miten on mahdollista, että ihmisen rangaistus, olipa hän kuinka paha tahansa, on ”tuskallinen ja ikuinen” helvetissä palaminen, kun otetaan huomioon, että Luojaa kutsutaan äärettömän armolliseksi?
Arvoisa veljemme,
Ensinnäkin,
”Islamin uskon mukaan jopa pahimmassa ihmisessä on ripaus Jumalan valoa.”
Mikä on tiedon lähde? Emme ole löytäneet tällaista tietoa.
Toiseksi:
Jumalan ääretön armo ei ole ristiriidassa sen kanssa, että uskottomat joutuvat ikuisesti helvettiin. Selitetään tätä asiaa muutamassa kohdassa:
a)
Jumalalla on kaksi iankaikkisessa valtakunnassa luotua asuinsijaa. Toinen on paratiisi, joka on kauneuden ja armon ominaisuuksien ilmentymä, ja toinen on helvetti, jossa ilmenevät majesteettisuuden ja voiman ominaisuudet.
Onko mahdollista, ettei Jumala pysty erottamaan ystäviään vihollisistaan?
”Kun ihminen ei erota ystäväänsä vihollisestaan”
Tällaisen asian ajatteleminen Jumalasta ei tietenkään ole järkevää, kun se katsotaan suureksi puutteeksi.
Siksi Jumala sijoittaa ystävänsä paratiisiin ikuisiksi ajoiksi ja vihollisensa helvettiin ikuisiksi ajoiksi, ja Hän tekee heille selväksi, että Hän on heistä tietoinen, ja Hän tekee sen selväksi niille, joilla on ymmärrystä.
b)
Jumalan ääretön armo ei tarkoita sitä, ettei Hänellä olisi vihaa. Emme voi kuvitella Jumalaa oman mielivaltamme mukaan. Sanalla sanoen, uskonnossa ei ole sijaa sellaiselle jumalakäsitykselle, joka ei koskaan vihastuisi. Me opimme Jumalan moraalin, Hänen armonsa ja vihansa olemassaolon vain Häneltä itseltään. Jumala sanoo näin:
”Ilmoita palvelijoilleni, että Minä olen anteeksiantava (al-Ghafūr) ja armollinen (ar-Rahīm). Mutta Minun rangaistukseni on ankara ja tuskallinen!”
(Al-Hijr, 15/49-50)
Kun Jumalan selvät ilmoitukset ovat näin ilmeisiä, on todella merkityksellistä käyttää Jumalan armoa Häntä vastaan; eli kysyä, miksi Hän antaa rangaistuksen, kun Hänellä on ääretön armo.
c)
Yksi selvimmistä todisteista Jumalan äärettömästä armosta on se, ettei Hän tuhoa niitä, jotka, vaikka Hän on luonut heidät tyhjästä ja siunannut heitä lukemattomin eri tavoin, silti käyttäytyvät Häntä kohtaan epäkunnioittavasti; Hän ei katkaise heidän elatustaan, ei tee heidän kieltään mykäksi, ei sokeuta heidän silmiään eikä kuurista heidän korviaan, ei heitä heitä heti helvetin syvyyksiin, ei ota heidän henkeään ja lähetä heitä heti helvettiin.
Miten muutenkaan voitaisiin selittää se, että kaikkivaltias Luoja, jonka voimaan koko universumi todistaa, ei heti tuhoa alhaisia vihollisiaan, jos ei Hänen äärettömällä armollisuudellaan?
d)
Kuten yllä olevassa jakeessa todetaan, Jumalalla on paitsi armo, myös viha ja raivo. On totta, että armo osoittaa ihmisten kauneutta, kun taas viha osoittaa ihmisten kunniaa. Armo ja myötätunto osoittavat kauneutta, viha ja kunnia taas majesteettisuutta. Armo ja myötätunto ovat palkitsevia ominaisuuksia, kun taas viha ja raivo vaativat rangaistusta.
Yleisesti ihmiskunnassa ylistetty
”itsetunto”
Omistajuus ei varmaankaan ilmaise armeliaisuutta. Pikemminkin se tuo esiin sen, joka osoittaa vastalauseensa vääryyksille, arvokkuutta, vakavuutta ja täydellisyyttä.
Samalla tavoin se, että Jumala avaa siunaustensa pöydän kaikille, ystäville ja vihollisille, on heijastus Hänen äärettömästä armostaan. Sen kieltäminen vaatisi hulluutta tai sokeutta.
Sitä vastoin, Jumalan rangaistus niille, jotka häntä vastaan tekevät epäkunnioittavia tekoja, osoittaa hänen ääretöntä voimaansa, kunniaansa, suuruuttaan, ylhäisyyttään, ainoaa jumaluuttaan ja hallitsijana olemistaan.
Siispä, kuten ääretön armo ilmenee palkitsemisessa, ääretön kunnia ilmenee rangaistusjärjestelmässä, mikä osoittaa Jumalan olevan täydellinen olento.
e)
Ei ole olemassa sellaista valtiota tai hallitsijaa, joka asettaisi tottelevaiset ja kapinalliset samalle viivalle. Sillä sellainen asenne syytettäisiin hallitsijan/korkea-arvoisen johtajan oman arvokkuuden tuntemattomuudesta, itsetunnon puutteesta, hyvän ja pahan erottamisen kyvyttömyydestä, tyhmyydestä ja naiiviudesta. Ja tämä syytös on täysin oikeutettu. Sillä täydellinen ihminen ei pidä hyviä ja pahoja ihmisiä samanarvoisina, ei aseta ystäviään ja vihollisiaan samalle viivalle.
Kyllä, millainen lurjus, roisto ja kansan sortaja sanoisi sen paikan arvokkaalle tuomarille/hallitsijalle:
”Et voi vangita minua, etkä pysty siihen…”
Jos joku loukkaisi hänen kunniaansa, hän varmasti rakentaisi vankilan tuolle hävyttömälle, vaikka hän ei olisikaan vankilassa tuossa kaupungissa, ja heittäisi hänet sinne. Samoin on laita; ehdoton uskoton, uskottomuudellaan…
hänen kunniakseen ja majesteettisuuteensa
koskettaa voimakkaasti. Ja
hänen voimansa ja mahtavuutensa
kieltämällä vihjailee. Ja
hänen täydelliseen herruuteensa
liittyy raiskaukseen.
Vaikka helvetillä ei tietenkään ole monia syitä ja viisauksia olemassaolonsa vuoksi monia tehtäviä varten, niin onhan se olemassa sellaisten uskottomien ihmisten vuoksi.
luoda ja heittää ne sinne, se on sen kunnian ja majesteettisuuden arvoista/sille ominaista.”
(ks. Nursi, Asa-yı Musa, 48-49)
Nyt kun nämä tosiasiat ovat selvillä, väittää, että Jumala ei ole armollinen tai täydellinen olento, vain siksi, että hän rankaisee vihollisiaan, on vanhentunut harha, hienostunein herjaus ja kaikkein aikaisin valhe.
f)
Jumalan –
olipa hän uskoton, monijumalainen tai uskovainen-
Eikö se, että hän jättää kaikille parannuksen tekemisen mahdollisuuden avoimeksi ja hyväksyy niiden parannuksen, jotka vilpittömästi katuvat, ja antaa heille heidän rikoksensa anteeksi, ole hänen äärettömän armonsa ilmentymä?
– Kuten jakeista ja haditheista käy ilmi, Jumala antaa anteeksi miljardeille syntisille ihmisille heittämättä heitä helvettiin. Eikö tämä osoita Jumalan ääretöntä anteeksiantoa ja armoa?
– Eikö se, että Jumala lopulta pelastaa helvetistä jokaisen, jolla on edes pieni määrä uskoa sydämessään, ole Hänen äärettömän armonsa ilmentymä?
– Vaikka uskoton onkin omilla teoillaan ansainnut tämän tilan (joutumisen helvettiin), niin rangaistuksensa kärsittyään,
He saavat tulen kanssa jonkinlaisen tuttavuuden ja vapautuvat aikaisemmista ankaruuksista. He saavat osakseen tämän jumalallisen armeliaisuuden, joka on palkinto heidän maailmassa tekemistään hyvistä teoista.
Siitä on olemassa hadith-viittauksia.”
(İşarat-ül İ’caz, 81)
Jokainen, joka menee helvettiin uskottomana, saa ansaitsemansa rangaistuksen, minkä jälkeen Allah voi lieventää heidän rangaistustaan, jopa…
-Ibn Arabin sanoin-
Eikö se, että hän on tottunut tuleen kuin kala veteen, ole hänen äärettömän armonsa ilmentymä?
g)
Uskomme, että jokaisen, joka lukee ennakkoluulottomasti Bediüzzamanin näitä kultaakin arvokkaampia sanoja, omaatunto vakuuttuu helvetin olemassaolosta.
Esitämme lyhyesti:
”Helvetin olemassaolo ja sen ankarat rangaistukset eivät ole ristiriidassa rajattoman armon, todellisen oikeudenmukaisuuden ja säästäväisen, tasapainoisen viisauden kanssa. Päinvastoin, armo, oikeudenmukaisuus ja viisaus edellyttävät sen olemassaoloa. Sillä, aivan kuten on oikeudenmukaista rangaista sellaista julmaa, joka loukkaa tuhannen viattoman oikeuksia, ja tappaa sellainen hirviö, joka repii sata viatonta eläintä, niin on oikeudenmukaista myös…”
tuhat
on armoa.
Ja tuon julmurin armahtaminen ja hirviön vapauttaminen on yhtä kuin säälimättömyyttä sadoille avuttomille, vastineeksi yhdelle epäoikeudenmukaiselle armolle.
Juuri näin; ehdoton kafir, joka joutuu helvetin vankeuteen, tekee uskonnottomuudellaan sekä loukkauksen Jumalan nimien (kuten Rahman, Rahim, Kerim jne. tuhansien Jumalan nimien ilmenemismuotojen) oikeuksia vastaan, että kieltää näiden nimien todistavat olemassaolot ja loukkaa niiden oikeuksia, ja kieltää luotujen jatkuvasti suorittamat korkeat velvollisuudet, kuten Jumalan kaikkien puutteiden yläpuolella olemisen julistaminen, ja loukkaa näin niiden oikeuksia. Hän kieltää myös Jumalan luomisen, hallitsemisen, kasvattamisen, kouluttamisen, ruokkimisen, suojelemisen jne. korkeimman hallitsijan tehtävät, joita luodut suorittavat kiitollisuuden osoituksena, ja kieltää Jumalan kauneimpien ja täydellisimpien ominaisuuksien heijastumisen ontologisissa peileissä, loukaten näin niiden oikeuksia. Tämä on niin suuri rikos ja vääryys, ettei hänellä ole enää mitään mahdollisuutta tai oikeutta anteeksiantoon. Hän ansaitsee sen uhkauksen, joka sisältyy jakeeseen: ”(Jumala ei koskaan anna anteeksi sitä, että Häneen liitetään kumppaneita).”
Hänen helvettiin heittämättä jättämisensä on aiheeton armeliaisuus, joka on verrattavissa rajattomaan armottomuuteen niitä kohtaan, joiden oikeuksia on loukattu rajattomasti.”
(Säteet, s. 230)
Lisätietoja varten klikkaa tästä:
– Miten se voi olla oikeudenmukaista, että uskottomat joutuvat ikuiseen helvettiin?
– Onko oikeudenmukaista, että uskottomat palavat helvetissä?
– Sanotaan, että helvetissä olevat tottuvat rangaistukseen tietyn ajan kuluttua. Eikö se mielestäni tarkoita, että heidän rangaistuksensa lievenee?
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
