Mikä on sanonnan ”Niin kuin elät, niin hallitset” alkuperä?
– On varmasti niitä, jotka elävät uskontoaan hyvin nykyäänkin, mutta voisimmeko ajatella, että me olemme silti syypäitä kohtaamiimme onnettomuuksiin ja vitsauksiin, noista hyvin elävistä huolimatta?
Arvoisa veljemme,
Vastaus 1:
Yhteiskunnassa ilmenevä kehitys ja nousu kattaa yhteiskunnan kaikki arvot.
Tiede, taide, kauppa, talous, teollisuus, valtio, laki, moraali, uskonto,
Ne ovat keskeisiä aloja, joilla sosiaalinen kehitys ja nousu tai taantuminen ja lasku havaitaan. Jos yhteiskunnassa tapahtuu paranemista, se ilmenee kaikilla mainituilla aloilla. Sama pätee huononemiseen.
1700- ja 1800-luvuilla nousivat esiin ideologiat, kuten positivismi, materialismi ja kommunismi, jotka korostivat ainoastaan aineellisia asioita ja etuja sosiaalisen kehityksen ja nousun moottorina. Nämä ideologiat, jotka eivät arvostaneet tai jopa halveksivat henkisiä arvoja, menettivät huomattavasti vaikutusvaltaansa 1900-luvulla, mutta niiden perintö jatkoi vahvaa läsnäoloaan islamilaisissa maissa ja jatkaa sitä edelleen. Suuri osa näiden ideologioiden kannattajista toimi valtion korkeissa viroissa, ja suurin osa intellektuelleista jakoi heidän näkemyksensä, mikä johti henkisten arvojen tyhjiöön yhteiskunnassa. Tätä tyhjiötä yritettiin täyttää 1950-luvulta alkaen Koraani-kursseilla, imam-hatip-lukioilla, teologisilla tiedekunnilla, korkeakouluilla, erilaisten uskonnollisten yhteisöjen toiminnalla, uskonnollisilla julkaisuilla, saarnaajilla, imaameilla, muftilla ja uskonnon ja moraalin opettajilla. Tällä alalla on saavutettu huomattavaa edistystä. Moskovasta käsin johdetun kommunismin romahdus vuonna 1991 lisäsi kiinnostusta uskontoon ja henkisiin arvoihin. Tämä vaikutti myös politiikkaan ja…
”Poliittinen islam”
syntyi käsite nimeltä
Poliittisen islamin luokittelu taantumukselliseksi ja sen valvonta johti myös uskonnollisen elämän rajoituksiin. Koraanikoulujen ja imam-hatip-lukioiden sulkeminen on näiden rajoitusten sekä tavoite että seuraus. Vaikka tilanne Turkissa ei olekaan vielä uskonnollinen kriisi, se on kuitenkin uskonnollisen ahdingon ja järkytyksen tila. Toivottavasti tämä vaikea kausi ohitetaan ilman kriisiä.
Yhteiskuntien ahdistuksen ja masennuksen aikoina vilpittömillä uskovilla ja hurskailla ihmisillä on paljon tehtävää. Yhteiskunnan rauhoittaminen ja riidan liekkien sammuttaminen on heidän ensisijainen tehtävänsä. Sisäisiä levottomuuksia kutsutaan riidaksi. Profeetta Muhammed (rauha hänelle),
”Fitneen aikana on parempi olla juoksematta kuin kävelemättä, kävelemättä kuin seisomatta, seisomatta kuin istumatta, istumatta kuin makaamatta, makaamatta kuin nukkumatta.”
(Buhari, Fiten, 9; Muslim, Fiten, 10, 13; Tirmidhi, Fiten, 29; Abu Dawud, Fiten)
on käskenyt.
Tällaisissa tilanteissa on parasta olla tekemättä mitään.
Mutta yhteiskunnan taantuminen, tuhoutuminen ja romahtaminen eroaa juonittelusta. Yhteiskunnan romahtaessa ja tuhoutuessa ei voida jäädä sivustakatsojiksi. Jokaisen on tehtävä kaikkensa loppuun asti.
Kaikkivaltias Jumala:
”Jumala ei muuta kansan tilaa, ennen kuin kansa itse muuttaa omaa tilaansa.”
(Rad, 13/11)
hän sanoo. Jos yhteiskunta säilyttää korkeat moraaliarvonsa, Jumala suojelee sitä tuholta. Siksi on tärkeää kehittää ja vahvistaa niitä moraaliarvoja, jotka muodostavat muslimiyhteiskunnan identiteetin.
Onko yhteiskunta terve ja hyvä vain silloin, kun johtajat ovat hyviä ja rehellisiä, vai tulevatko johtajat oikeudenmukaisiksi ja päteviksi vasta silloin, kun kansa on hyvä ja rehellinen? Vastaus tähän kysymykseen on, että johtajat ovat sellaisia kuin kansa, ja kansa on sellainen kuin johtajat. Molemmat voivat vaikuttaa toisiinsa myönteisesti ja kielteisesti.
Ihmiset hallitaan aina heille sopivalla hallintotavalla; jos he ovat hyviä, heidän hallitsijansa ovat hyviä, jos he ovat pahoja, heidän hallitsijansa ovat pahoja. Sillä hallitsijat nousevat kansan joukosta ja ovat sen osa. Yksityinen heijastaa kokonaisuutta. Siksi,
”Kuten te olette, niin ovat myös teidän hallitsijanne.”
”A’malüküm ummalüküm” (tekonne ovat teidän hallitsijanne, ne ovat teidän aikaansaannoksenne)
(ks. Acluni, I / 146; II / 127)
on todettu.
Kaikkivaltias Jumala,
”Käyttäytymisensä vuoksi me asetamme osan väärintekijöistä toisten väärintekijöiden johtajiksi.”
(Al-An’am, 6:129)
Näin sanotaan. Huonon yhteiskunnan johtaja on huono.
Tuonpuoleisessa, helvettiin joutuvat julmat ja uskottomat kansanjohtajat tulevat syyttämään toisiaan ja kiroamaan toisiaan.
(ks. Al-A’raf, 7/39; Ash-Shu’ara, 26/99; Al-Ahzab, 33/67)
Joku sanoi: ”Olkoon Haccac kirottu.” Tällöin Hasan Basri vastasi:
”Älkää tehkö niin. Hän on tullut valtaan teidän joukostanne. Jos hänet erotetaan, pelkään, että teille käy vielä pahemmin.”
hän sanoi.
Beyhaki kertoo Ka’bin sanoneen näin:
”Jumala lähettää jokaisen aikakauden hallitsijan kansan sydämen mukaisesti. Jos hän haluaa heidät parantaa, hän lähettää vanhurskaan hallitsijan, mutta jos hän haluaa heidät tuhota, hän lähettää pahan hallitsijan.”
(ks. Al-Isra, 17/16)
Jos kansa asettaa pahoja hallitsijoita valtaan, se on merkki Jumalan vihasta heitä kohtaan; jos he asettavat hyviä hallitsijoita valtaan, se on merkki Jumalan mielisuosiosta heitä kohtaan.
Profeetta Muhammedin (rauha hänelle) rukous:
”Jumalani, älä anna meidän joutua armottomien käsiin.”
(Tirmidhi, Da’awat, 79).
Muslimin tehtävä on levittää yhteiskuntaa pystyssä pitäviä arvoja, erityisesti moraalisia sääntöjä ja Jumalan pelkoa, oikeuden ja lain kunnioittamista, kansan keskuuteen. Tämä on tie yhteiskunnan parantamiseen. Parantuneessa yhteiskunnassa myös johtajat väistämättä paranevat.
On väärin pitää pelkästään johtajia ja intellektuelleja vastuussa yhteiskunnan pahuuksista, epäoikeudenmukaisuuksista ja korruptiosta.
Kaikki ovat vastuussa huonosta tilanteesta.
Sillä tässä on yleensä jokaisella enemmän tai vähemmän osuutta. Parantumisen ja korjaantumisen kunnia kuuluu sekä hallitsijoille että hallittaville. Sillä yhteiskunta on kokonaisuus hallitsijoineen ja hallittavineen.
Uskovainen on optimistinen yhteiskunnan ja sen tilan suhteen. Hän uskoo, että tulevaisuus tuo hyvää tullessaan. Hän uskoo, että uskonto on ikuinen. Vaikka uskonnon viholliset olisivat kuinka monia, kuinka julmia ja raakoja tahansa, he eivät voi väkivallalla hävittää uskontoa. Sillä uskonnon omistaja ja suojelija on Kaikkivaltias Jumala. Uskovainen ei menetä toivoaan Jumalaan edes pahimmissa olosuhteissa, eikä hän lankea epätoivoon.
Ajatelkaa asiaa sitten maailmanlaajuisesti, islamilaisen maailman mittakaavassa tai kansallisella tasolla, niin huomaatte, että kaikki kehittyy vähitellen ja hitaasti, mutta parempaan suuntaan. Jos ette tätä näe, ajattelutapanne ja näkökulmaanne on vika. Ennen kuin yritätte muuttaa yhteiskuntaa ja hallitsevaa luokkaa, muuttakaa ensin virheellinen näkökulmaanne. Se onnistuu tiedolla ja sivistyksellä, historian opetuksista oppimalla ja, mikä tärkeintä, luottamalla Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.
On totta, että yhteiskunnassa on paljon korruptiota, pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Näitä ei pidä vähätellä tai sivuuttaa. Mutta on myös totta, että hyvyyttä ja hyviä tekoja on enemmän.
Vitir-rukouksen aikana muslimi rukoilee Jumalaa seuraavin sanoin:
”…Oi Jumala, me luotamme Sinuun, me ylistämme Sinua täydellisesti, me kiitämme Sinua, emmekä ole kiittämättömiä. Me hylkäämme ne, jotka tekevät syntiä Sinua vastaan, ja me syöksemme heidät vallasta!”
Muslimi rukoilee Allahia sekä hallittujen että hallitsijoiden parantumisen puolesta. Allah kuulee vilpittömät rukoukset.
”Jumalani, älä anna meidän joutua niiden armoille, joilla ei ole meille armoa!”
(Prof. tri Süleyman Uludağ)
Vastaus 2:
Enfâl-suuran,
”Varokaa sellaista onnettomuutta, joka, kun se iskee, ei koske vain väärintekijöitä, vaan polttaa myös viattomat.”
Tähän on paras vastaus 25. jae, joka kuuluu näin: ”Tämä maailma on koetuksen ja kokemuksen areena.”
Tästä käy ilmi, että maailma on sekä kokemusten ja koetusten areena että taistelukenttä, jolla ihmisellä on jumalallinen tehtävä ja vastuu. Tässä maailmassa, jossa ihmisellä on jumalallinen tehtävä, hän joutuu samalla kokemusten ja koetusten kohteeksi. Voittaakseen hänen on taisteltava, ponnisteltava ja pyrittävä. Koetusten ja kokemusten luonteesta johtuen, kun jokin onnettomuus iskee, se koskee sekä syyllisiä että syyttömiä. Näin koetus jatkuu ja hyvät ja pahat erottuvat selkeästi toisistaan.
Uskonto on koettelemus.
Jos viattomat pelastuisivat ihmeellisellä tavalla koettelemuksissa, koetuksen salaisuus katoaisi. Kaikki uskoisivat väistämättä. Näin ollen taistelu paholaista ja omaa itsekkyyttä vastaan päättyisi, eikä ihmisten kyvyt ja henkiset lahjat kehittyisivät. Ihmisten taso pysyisi samana. Abu Bakrin taso korkeimmalla tasolla ja Abu Jahlin taso alimmalla tasolla pysyisivät samoina. Samoin kuin jos opettaja antaisi kokeessa kysymykset ja heti perään vastaukset, laiskat ja ahkerat oppilaat eivät erottuisi toisistaan. Oppilaat eivät myöskään opiskelisi ja kehittäisi itseään. Samoin, jos viattomat pelastuisivat ihmeellisellä tavalla näissä koettelemuksissa ja vain pahantekijät kärsisivät, maailmassa ei olisi enää koetusta. Ikään kuin taivaalle olisi kirjoitettu tähdillä…
”Ei ole muuta jumalaa kuin Allah.”
Se olisi kuin kirjoittaisi. Kaikkien olisi pakko uskoa siihen.
Tällaisissa onnettomuuksissa vahinkoa kärsineiden viattomien omaisuus siirtyy hyväntekeväisyysmääräyksen alaisuuteen, ja tuo katoavainen omaisuus annetaan heille ikuisesti, kauniimmassa muodossa. Tällaisissa onnettomuuksissa kuolleet viattomat saavat puolestaan henkisen marttyyrin aseman ja ansaitsevat ikuisen paratiisin. Toisin sanoen, he saavat katoavan ja vaivalloisen elämänsä sijaan ikuisen ja onnellisen elämän. Tämä tulos on heille tietenkin ei vain yksi, vaan tuhat armoa.
Toisaalta ei pidä nähdä kaikkia koettelemuksia pelkästään rangaistuksena. Jumala onhan antanut suurimmat koettelemukset juuri rakkaimmilleen, profeetoille.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
