Näemme ympärillämme ihmisiä, jotka ovat kunnioittaneet uutta islamilaista uskoa. Osa heistä salaa uskonsa joko mahdollisten reaktioiden tai perheensä kanssa olevien suhteiden pelossa. Joku oli jossain lukenut, että ilman pakottavaa syytä uskonsa kieltävä on todella luopunut uskostaan. Päteekö tämä sääntö myös näihin ihmisiin; jos ei, niin miten asia on?
Arvoisa veljemme,
Ihmisen muslimiksi tulemiseksi riittää usko; vaikka hän ei sitä suullisesti ilmaisisi, hän on silti muslimi. Suullinen ilmaiseminen on kuitenkin tarpeen sen ymmärtämiseksi, että hän on muslimi.
Ammar (ra) oli todellakin joutunut julmuuden ja kidutuksen kohteeksi. Eräänä päivänä häntä kidutettiin niin raa’asti, että hän menetti tajuntansa, hengästyi ja hänen ihonsa kuoriutui. He sanoivat, etteivät he häntä vapauttaisi, ellei hän ylistäisi heidän epäjumaliaan. Pelastaakseen henkensä hän joutui pakon edessä puhumaan Lâtin ja Uzzan puolesta, kuten he halusivat. Vapautettuaan itsensä pakanoiden käsistä hän meni suoraan Jumalan lähettilään (asm) luo. Hän kertoi itkien, mitä oli kokenut. Jumalan lähettiläs (asm) sanoi hänelle:
”Miten löysit sydämesi näitä sanoja lausuessasi?”
hän kysyi. Ja hän vastasi:
”Uskoni Jumalaan ei ole muuttunut vähääkään.”
sanoi. Tähän vastaukseen Herramme (rauha hänelle) vastasi:
”Ammarin koko olemus oli täynnä uskoa. Usko oli juurtunut hänen luihinsa saakka.”
näin hän sanoi. (Ahmed b. Hanbel, Müsned, 4/69-90)
Hän pyyhki kyyneleet siunatuilla käsillään. Kun usko oli sydämessä juurtunut, hän ilmoitti hänelle, ettei pakon edessä sanottujen sanojen uskoon haittaa olevan, ja että hän voisi jopa samanlaisia sanoja sanoa, jos häntä uudelleen kidutettaisiin. Hän antoi hänelle hyvän uutisen tällä pyhällä jakeella: (Seuraa jakeen käännös)
”Niille, joiden sydän on täynnä uskoa, mutta jotka pakotetaan kieltämään uskonsa, ei ole rangaistusta. Mutta niille, jotka uskon jälkeen kieltävät Jumalan ja avoimesti omaksuvat epäuskon, Jumalan viha on varattu. Heille on suuri rangaistus.”
(An-Nahl, 16/106)
Kyllä, jos joku, jonka sydän on täynnä uskoa, uskoon ja johdatukseen päästyään, kieltää Allahin, avaa rintansa ja sydämensä epäuskossa, jättää sydämensä avoimeksi epäuskossa, pitää sydämensä avoimena epäuskossa, niin heille on Allahilta rangaistus ja viha. Suuri rangaistus on heille. Mutta poikkeuksena on se, jonka sydän on tyytyväinen islamiin, jonka sydän on täynnä uskoa, joka on täynnä uskoa, mutta joka pakotetaan tunnustamaan epäuskoa. Sellaiset ovat poikkeus.
Kyllä, on olemassa vakava painostus, vakava pakottaminen, pakko, uhka, kuolemanuhka, kidutuksen uhka, ja tällaisessa tilanteessa se muslimi, joka sanoo niille, jotka häntä pakottavat: ”Minäkin olen teidän kaltaisenne, minäkin uskon teidän tavallanne”, on poikkeus. Hän, jonka sydän on täynnä uskoa, joka on sydämeltään tyytyväinen, joka ei sydämeltään hyväksy epäuskoa, mutta joka ulkoisesti, näennäisesti, kielellään sanoo näin, on poikkeus. Herramme sanoo, ettei heillä ole mitään vastuuta.
Ayatın tulkinnassa Imam Kurtubi sanoo: Jos joku pakotetaan uskottomuuteen ja kieltämiseen siihen pisteeseen asti, että hän pelkää kuolemaa, ja jos hän kieltää uskonsa kielellään, mutta sydämessään pysyy uskossa, niin hänen kieltämisensä ei ole pätevä, eikä häntä voida tuomita uskottomuudesta. Tämän jälkeen hän mainitsee, että Imam Malikin ja Imam Shafin näkemykset ovat samansuuntaisia. Myös Al-i Imran suuran seuraava jae todistaa tätä asiaa:
”Uskovaiset älkööt ottako uskottomia ystävikseen uskovaisten sijaan. Joka näin tekee, ei ole mitään arvoa Jumalan silmissä, paitsi jos teette sen varovaisuussyistä. Jumala varoittaa teitä itsestään, ja paluu on Jumalan luo.”
(Al-Imran, 3:28)
Imaami Kurtubi sanoo, että:
Taqiyya on sallittua ainoastaan silloin, kun ollaan kuoleman tai jonkin ruumiinjäsenen menettämisen vaarassa.
Kyllä, pakottaminen murtaa ihmisen tahdon. Jos joku on täysin pakotettu ja häneltä on riistetty kyky kieltäytyä, hän ei ole vastuussa teoistaan tai sanoistaan.
Kyllä, näin on uskovaisen laita, kun hän joutuu vakavan koettelemuksen eteen. Mutta ei ole oikein, että uskon jälkeen, uskon kunnialla kunnioitettuna, hän piilottaa uskonsa yksinkertaisista peloista tai vähäpätöisistä syistä, vaikka se ei häntä epäuskoon veisikään.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
