En ole kovin avoin kritiikille, ja siksi kun joudun kohtaamaan epämiellyttäviä arvosteluja tai kommentteja lähipiirissäni, alkaa mielessäni pyöriä kaikenlaisia negatiivisia teorioita muslimiveljeäni kohtaan; viha ja katkeruus nousevat pintaan, enkä pysty niitä hillitsemään, ja takerrun pieniin asioihin. Mitä minun pitäisi tehdä, ovatko nämä vain harhaluuloja, vai onko minulla jokin perusteellinen syy näihin tunteisiin?
Arvoisa veljemme,
Veljiltämme ja sisariltamme tuleviin moitteisiin ja arvosteluihin myönteisesti suhtautuminen on ibadet (palvontateko).
Se voi myös auttaa meitä näkemään joitakin puutteitamme ja virheitämme.
Koska kaikessa on jotain hyvää, nämä asiat murtavat itsekkyytemme ja tekevät meistä varovaisempia. Näin emme joudu oman itsemme ja paholaisen leikkiin.
Toisaalta, jos muut arvostelevat mielipiteitämme tai käyttäytymistämme, se vapauttaa meidät ylpeydestä. Se on parempi kuin kerskaileminen ja itsetunnon paisuttaminen. Uskomme, että meidän on helpompi olla, jos tarkastelemme asian näitä puolia.
Hyväntahtoisuus:
Tulkitse asia, josta ei ole varmaa tietoa, myönteisesti.
Epäluulo:
Sellaista asiaa, josta ei ole varmaa tietoa, tulkita väärin.
”Oi te, jotka uskotte! Välttäkää useimpia epäilyksiä, sillä osa epäilyksistä on syntiä. Älkää tutkiko toistenne vikoja, älkääkä panetelko toisianne selän takana. Kuka teistä haluaisi syödä kuolleen veljensä lihaa? Te inhoatte sitä. Siis pelätkää Jumalaa! Totisesti Jumala on anteeksiantava, armollinen.”
(Al-Hujurat, 49/12)
Epäilty,
”luulla, olettaa”
tarkoittaa.
Hyväntahtoisuus
,
katsoa asiaa sen hyvältä kannalta, vaikka se voitaisiin tulkita sekä hyväksi että pahaksi
tarkoittaa. Sen vastakohta
epäluulo
joka on
”Kaikkeen negatiivisesti suhtautuminen on ihmisten tekojen ja käyttäytymisen väärin tulkitsemista.”
Jos jokin asia on varma, silloin ei ole tilaa olettamuksille. Esimerkiksi, jos joku julkisesti puolustaa epäuskoa, ei ole tilaa olettamuksille, ja hänet tuomitaan epäuskoisena; mutta jos uskovaisen suusta tulee epäuskoisia sanoja, sen sijaan, että hänet heti leimattaisiin epäuskoiseksi, on viisainta ja varovaisinta olettaa hyvää ja ajatella, että hän sanoi ne tietämättömyydestään, ei epäuskostaan.
Ihmisen epäluuloisuuteen johtava tärkein syy on,
Se on joko hänen oman luonteensa vääristymä tai hänen oman elämäntapansa vinoutuma. Aina muita pettävä ihminen suhtautuu epäillen kaikkien sanoihin ja etsii jokaisen asian takaa petosta ja juonittelua.
Nur-kokoelmasta opettavainen ote, joka valaisee tätä merkitystä:
”Kyllä, ihminen on velvollinen hyvään uskoon. Ihmisen tulisi pitää kaikkia itseään parempina. Älköön hän levittäkö omaa pahaa luonnettaan ja pahoja epäilyksiään muihin. Älköönkä hän tuomitko muiden tekoja, joiden viisautta hän ei ymmärrä.”
(Mesnevî-i Nuriye, Katre s.66)
Hyväntahtoisuuden tärkein ilmenemismuoto on katastrofien ja onnettomuuksien, jotka ylittävät ihmisen tahdon, kohdalla ajatella, että kohtalolla on viisauden ja armon puoli, ja näin välttää valitusta ja kapinaa. Allahin Lähettiläs (rauha hänelle) opettaa tätä merkitystä seuraavalla hadithilla:
”Meidän on nyt katsottava kaiken hyvää ja kaunista puolta, sen ilahduttavia ja lohduttavia näkökulmia, jotta merkityksettömät, tarpeettomat, haitalliset, ahdistavat, rumat ja ohimenevät asiat eivät kiinnittäisi huomiotamme ja täyttäisi sydäntämme.”
(Säteet, s. 509)
Hyväntahtoisuus,
Se on hyvän moraalin tärkeä osa-alue. Sekä oma itsekkyys että paha henki ovat tämän hyvän ominaisuuden vihollisia. Siksi meidän on kaikin voimin pyrittävä suuntaamaan valintamme hyvään uskoon ja estämään itsekkyytemme pahaa epäilyä.
Egoismin hylkääminen julistuksessa ja ohjauksessa
Kun keskustellaan kahden kesken sellaisen henkilön kanssa, jolle kerrotaan totuus ja oikeus, on varottava, ettei keskustelu muutu väittelyksi. Väittelyssä nimittäin puhuvat enemmän itsekkyys ja omahyväisyys kuin totuus. Siksi, olivatpa sanamme ja tulevat sanamme kuinka vakuuttavia ja kaunopuheisia tahansa, niillä ei ole mitään vaikutusta keskustelukumppaniin, eikä niitä oteta myönteisesti vastaan.
Kun tarkastelemme asiaa psykologisesta näkökulmasta
Väittelyn hyödyttömyys ja riittämättömyys tulevat ilmi. Sillä, kun me valmistaudumme väittelyyn varustautumalla ideoilla ja ajatuksilla, joilla voimme voittaa vastustajamme, niin vastustajamme on vähintään yhtä hyvin valmistautunut. Hän tulee varmasti vastaamaan meidän esittämiimme todisteisiin vastatodisteilla, ja keskustelu ajautuu sellaiseen umpikujaan, ettei siitä päästä mihinkään tulokseen, vaikka keskusteltaisiin päiviä.
Ihminen ei ole vastuussa sisimmässään syntyvistä pahoista ajatuksista, ellei hän niitä ilmentäessään tee syntiä.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
