Arvoisa veljemme,
Hadith-i şerifin mukaisesti uskovaiset tervehtivät toisiaan.
Myös hadith-kirjoitusten mukaan se, joka ensin antaa tervehdyksen, saa enemmän hyvää mieltä.
myös jakeen mukaan on henkilön, jolle annetaan tervehdykset, vastattava niihin.
Tämän mukaan tervehdyksen antaminen on suositeltavaa, mutta annettuun tervehdykseen vastaaminen on pakollista.
Tämä on yleinen sääntö. Huud-suuran 69. jae ja vastaavat jakeet selittävät tätä selvästi:
En’am-suuran 54. jakeessa esiintyvä ilmaisu ei ole niitä tervehdyksiä, joita uskovien tulisi toisilleen antaa kohdatessaan. Se on pikemminkin Zümer-suuran 73. jakeessa ilmoitetun kaltainen tervehdyksen ilmaisu.
Kun jollekin on tarpeen antaa selitys jostakin asiasta, se on kyseiselle henkilölle osoitettu ilmaisumuoto.
Tämä tervehdys on merkityksellinen tästä näkökulmasta.
Kyseisen jakeen käännös on seuraava:
Vaikka useimmat kommentaattorit ovatkin – kuten Ibn Atiyya (III, 296) on kirjannut – sanoneet, että jakeen ensimmäisen lauseen tarkoituksena on nimenomaan viitata profeetan lähellä oleviin köyhiin muslimeihin, saman kommentaattorin mukaan jae ei viittaa mihinkään tiettyyn ryhmään.
Se, että Kaikkivaltias Jumala näin selkeästi lupaa armahtaa niitä, jotka ovat aiemmin tietoisesti tai tietämättään tehneet pahoja tekoja, mutta myöhemmin katuvat ja korjaavat uskoaan ja elämäntapaansa,
Lisäksi täällä nähdään, että jumalallisen armon saavuttamiseksi vaaditaan ainoastaan parannuksen tekemistä ja kääntymistä oikeaan ja hyvään, ja näin ihmiset tulevat muslimeiksi.
Tämän kysymyksen myötä on tullut esiin tervehdyksen eräs toinen, erittäin tärkeä näkökohta.
Terveisin ja rukouksin…
Kysymyksiä islamista
